Otteita perheenlisäyspäiväkirjasta...

Torstai 23.10

"Nyt se on päätetty; me yritetään! Siis vauvaa. :) Asiasta ollaan jauhettu jo hyvä tovi, ehkä noin puoltoista vuotta. Eli kohtuullisen nopeasti palojen paikalleen loksahtamisen jälkeen meillä kummallakin on ollut vahva tunne siitä, että juuri tämän ihmisen kanssa haluan perheen perustaa. Yhdessähän me ollaan oltu vasta vajaa kolme vuotta.

En ole ikinä ollut kovinkaan lapsirakas ihminen, lähinnä olen tyytynyt ihmettelemään noita kummallisia räkänokkia turvallisen välimatkan päästä. Ja jos on ihan pakko ollut lähestyä niin mahdollisimman pikaisesti sitten. Vieläkään en kummemmin perusta vieraista lapsista, perheeseen ja ystäväpiiriin kuuluvat muutamat hassut söpöliinit otan kyllä avosylin vastaan. Pitkään olin sitä mieltä, etten oikeastaan näe mitään syytä hankkia lapsia. Noh, ihminen kasvaa ja mieli muuttuu. Taisi olla vain oikean ihmisen tapaamisesta kiinni mun lapsentekohalut. :D Mun mielestä on myös jokseenkin itsekästä haluta tehdä taas yksi uusi vauva tähän maailmaan, joka on orpoja pullollaan. Mutta koska olen tekopyhä ja itsekäs monien muiden ihmisten lailla, haluaisin kovasti nähdä minkälainen ihminen syntyy kun yhdistetään mun ja mun rakkaani geenit. Ja olishan se kiva olla raskaanakin (tällä hetkellä mun kuva raskausajasta on aika ruusunen). Eli ollaan päätetty yrittää biologista lasta ja jos se ei syystä tai toisesta onnistuisi niin sitten selvitellään adoptiojuttuja.

Oltais varmaan ryhdytty lapsentekopuuhiin jo aikaa sitten, ellen olisi saanut töitä Puolassa. Aika meni töissä ollessa niin nopeasti, että pian huomasimmekin, että on aika muuttaa. Afrikkaan. Viime keväänä vauvakuumeen ollessa aika korkealla päätimme olla fiksuja ja odottaa kunnes näemme miten täällä Ugandassa hommat hoituu. Nyt on ihmetelty muutama kuukausi ja vaikka se nyt ei varsinaisesti ole suositeltavaa (suurlähetytöstä vastuussa olevan saksalaisen lääkärin mielestä), niin olemme päättäneet kuitenkin yrittää. Eihän sitä tiedä mihin me tämän jälkeen muutetaan, ehkä sairaalat eivät sielläkään ole eurooppalaisen standardin mukaisia. Ja sitten olenkin jo ihan liian vanha. :D Eniten itseäni huolestuttaa malaria, joka voi olla erittäin vakava raskaana olevalle naiselle. Kampalassa malarian uhka on pieni, mutta olemassa. Mutta jos haluamme matkustella yhtään, nousee riski huomattavasti. Ilmeisesti malarialääkkeet eivät kuitenkaan ole kovin terveellisiä odottavalle äidille. Aikani googlailtuani ja pähkäiltyäni asiaa, päätin luottaa ammattilaiseen ja varasin ajan lääkäriin huomiseksi. Katsotaan minkälaista neuvoa sieltä tulee.

Tällä hetkellä pää on jotenkin ristiriitainen; toisaalta olen aina ollut sitä mieltä, ettei lapsensaantia voi ottaa itsestäänselvyytenä, kun niin monella on siinä vaikeuksia. Toisaalta haluan aloittaa yrittämisen ihan heti nyt ja olen jo suunnitellut kuinka loppukesästä matkustan Suomeen synnyttämään. Ei ehkä ihan realistinen aikataulu kuitenkaan... :D"

Maanantai 27.10

"Pitäis keskittää kirjoitusinto koulutehtäviin, mutta nyt teki mieli purkaa tänne ajatuksia. Ei mitään syvällisiä, mutta kuitenkin. Jännittää vähän toi pillereiden lopettaminen, oon syöny niitä about 11 vuotta eli kauemmin kuin aikuisikäni. Hormoneja kun ne on niin ei voi olla miettimättä miten kroppa reagoi. Muistaakseni mulla ei ollut säännöllisiä kuukautisia kun pillerit 15-vuotiaana alotin, joten epäilyttää mahtaako nytkään olla, vai onko normaali kierto ainoastaan pillereiden ansiota. Mulla on aina ollut hyvä iho, eikä edes teininä pahemmin finnejä näkyny. Ehkäisypillereitähän käytetään myös aknen hoitoon (tosin en tiedä tästä mun merkistä), eli voiko olla että hyvä ihokin on vaan pillereiden plussapuoli? Lähiaikoina on mediassa ollut aika paljon kritiikkiä pillereitä (erityisesti mun käyttämää Yasmin-merkkiä) kohtaan, niiden on väitetty aiheuttavan vakavia terveysriskejä ja mielen ailahteluja. Näistä en tiedä muuta kuin, että itse olen ollut oikein tyytyväinen. Yleisesti ottaen en kannata turhien lääkeiden ottamista, mutta kyllä näistä on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa.

Joskus vuosia sitten lopetin pillerit noin kolmeksi kuukaudeksi, jonka aikana menkkoja ei muistaakseni tullut ollenkaan. Mikä on ilmeisesti ihan normaalia. Mutta voiko silloin tulla raskaaksi? Lääkäri kovasti vahvisti jo netistä aiemmin onkimaani tietoa, että juuri pillereiden lopettamisen jälkeen on suuremmat mahdollisuudet tulla raskaaksi kuin normaalisti. Toivotaan, että tieto pitää paikkansa. :)

Tosiaan muuten, kävin lääkärissä muutama päivä sitten kyselemässä malariariskistä ynnä muista mieltä askarruttaneista asioista. Tuntui vähän pahalta viedä lääkärin aikaa terveenä odotushuoneen ollessa täysi muista potilaista. Tästä huolimatta lääkäri otti mut lämpimästi vastaan ja vastaili kysymyksiin perinpohjaisesti. Kyseinen lääkäri oli (nimestä päätellen) hollantilainen nainen, joka itsekin on tällä hetkellä raskaana, joten luottavaisin mielin kuuntelin hänen ohjeitansa. Parasta käynnissä oli se, ettei hänen mielestään ollut mitään syytä odottaa, että Sansibarin reissu on ohi vaan voimme ryhtyä vauvantekopuuhiin hetimiten. Jei! :) Lääkäri painotti, että malaria on erittäin vaarallinen raskaana olevalle naiselle ja tietenkin kohdussa olevalle vauvalle. Hän kertoi, että Kampalassa riski on pienehkö, mutta täällä on aika suuria aluekohtaisia eroja. Hän kysyi missä asun ja totesi meidän asuinalueen kuuluvan keskisuureen riskiluokkaan. Sitten hän kysyi pidänkö talostamme ja jos voisimme vaikka muuttaa "turvallisemmalle" alueelle. Muuttaminen tässä vaiheessa ei kyllä ole kovin houkutteleva vaihtoehto, joten lääkäri suositteli, että söisin malarianestolääkkeitä tästä eteenpäin ja koko raskauden ajan. Silloin ei myöskään tarvitse huolehtia, jos haluaa hieman reissata. Kaikkialla Kampalan ulkopuolella on nimittäin huomattavasti korkeampi riski saada malaria. Itse olin lukenut ristiriitaista tietoa malarianestolääkkeiden sopivuudesta raskaana olevalle, mutta lääkäri vakuutteli, että lääke on harmiton ja joka tapauksessa tuhat kertaa parempi vaihtoehto kuin malaria. Kuten jo sanoin, en pahemmin perusta lääkkeiden popsimisesta, mutta asiaa punnittuani päätin aloittaa Lariam-nimisen malarianestolääkityksen. Toivottavasti en saa mitään ihmeellisiä sivuoireita (tässä kyseisessä lääkkeessä mm. painajaisia, joita näen muutenkin ihan liikaa, levottomuutta, mielialan heilahteluja ym. kivaa). Jos näin käy niin täytyy käydä hakemassa toiset lääkkeet. Joka tapauksessa olin helpottunut, että asiaan löytyi ratkaisu. Malarialääkkeiden lisäksi lääkäri suositteli perusjuttuja: foolihappoa ja vitamiinilisää."

Perjantai 14.11

"Nyt on siis aika tarkalleen kaks viikkoa menty ilman pillereitä, enkä oo tähän mennessä huomannu mitään vakavia sivuoireita, onneks! Joitakin pieniä oireita on ollu, ja oon tietysti kääntänyt asian niin, että ne on raskausoireita. :D noh, se nähdään pian, taidan kuitenkin olla vaan luulotautinen. Olis aika hyvä munkki, jos nyt jo olis onnistanut.

Aika hassua oikeestaan, sillon kun söin pillereitä olin ihan varma joka kerta jos yhden unohdin, että nyt oon raskaana. Aloin kuvitella kaikkia oireita ja tietty menkatkin oli joskus myöhässä, varmaan stressin takia. Nyt sitten kun oon lopettanut pillerit niin oon aika varma, ettei se nyt ihan niin helposti käykään.

Nettiä selaillessa varsinkin saa sellasen kuvan, että vauvanteko on hidasta, raskasta ja erittäin vakavaa puuhaa. Mutta keskustelupalstoilla tietty kirjottelee ne kenellä niitä ongelmia on. Tuskin kovin moni käy siellä kertomassa kuinka nopeasti homma toimi ja kuinka putkeen kaikki meni. Haluisin pitää leppoisan asenteen tässä asiassa, mutta kuten tiedämme olen "kaikki-mulle-heti-nyt"-tyyppi, eikä jarruttelu oikein enää toimi kun on kerran vihreää valoa näytetty. :P eilen lupasin pienessä mielessäni, että tänään en aloita yhtään lausetta "tiesitkö muuten, että raskaana ollessa.....". Tuntuu nimittäin, etten miehelle muusta puhukaan, enkä edes ole vielä raskaana. Mitäköhän tästä vielä tulee...

Alotin tosiaan malarialääkkeet muutama viikko sitten. Niistä ei myöskään ole tullut pahempia oireita, mitä nyt päätä särki ekat puoltoista viikkoa ja nyt en millään meinaa saada unta illalla. Toki nää voi olla jotain muutakin ku lääkeistä johtuvia oireita. Mutta muuten olo on ollu hyvä, joten en oo jaksanu mennä lääkäriin valittelemaan. Ens viikolla pitäis hakea lisää apteekista.

Kun nyt tosiaan ihan tarkoituksella päätettiin vauvaa yrittää, niin haluan myös luoda hyvät olosuhteet. Eli alotin, lääkärin suosittelun jälkeen, syömään foolihappoa ja vitamiineja, koska niiden saanti on ilmeisesti tärkeää jo ennen raskaaksi tulemista. Luin jostain, että myös miehen kannattaa syödä foolihappoa, koska myös sitä kautta vauva saa mahdollisimman terveen alun. Joten pakotin tietty Wolfin ottamaan tabletteja. :D (ei kyllä tarvinnu pakottaa oikeestaan, se on niin innoissaan itekin) Päätin myös lopettaa alkoholin juonnin (ehkä yks lasillinen pikkujouluissa ei haittaa), koska en voi tietää, jos tuolla masussa jo vaikka oliskin pikku bebe."

Maanantai 22.12.14

"Joka tapauksessa, kaipa se on uskottava, että vielä ei ole onnistanut. Kaikki oireet - kuvittelut ja oikeat - ovat jokseenkin kadonneet. On tämä vaan aika mielenkiintosta, kuinka sekaisin tämmönenkin suht tervejärkinen yksilö voi tästä asiasta mennä, ärsyttää itseäkin jo. Ennen kuin tapasin Wolfin en ollut edes varma haluanko lapsia, en ole kovin lapsiystävällinen ihminen. Sitten kun vauvakuume alkoi nostaa päätään ajattelin, että ei tässä mikään kiire ole, tulkoon kun on tullakseen. Mutta nyt en pysty ajattelemaan järkevästi enää ollenkaan, vaan olen varma että negatiivisista tuloksista huolimatta oon raskaana, laskeskelen mahdollista syntymäpäivää lapselle ja muuta ihan kreisiä. Olen ihan koukussa Facebookin vauva-ryhmään ja joka päivä keksin jotain uutta googletettavaa raskaaksi tulemisesta, oireista ym. Ja siihen vielä päälle raskausblogit, joita on pakko selailla... Hohhoijaa, pitäisköhän pyytää Wolfia piilottamaan kaikki välineet joilla pääsee nettiin. Mun lohdutukseni on se, etten kuitenkaan ole se kaikista sekopäisin, ainakaan kun noita keskustelupalstoja lueskelee."

Tiistai 30.12

"Voisinkohan lopettaa tän kropan analysoinnin ihan vaikka pieneks hetkeks, jooko jooko? Vähän on vaikeeta nyt vaan kun olo on oikeasti niin omituinen, huoh."

Tiistai 20.1

"Päätin että teen testin tiistaiaamuna. Enpä jaksanut tähän asti odottaa vaan tein testin jo eilen iltapäivällä. Ja siihen tuli ihan selkeästi KAKSI viivaa!! :)) eli kiitos kroppa, toimit sittenkin ihan niinkuin pitää.

Tänään illalla olis tarkotus käydä lääkärissä varmistamassa tulos verikokeella, ja varaamassa aika ekaan ultraan, jota ei mun ymmärtääkseni kannata vielä muutamaan viikkoon tehdä, kun ei siellä mitään näy.

Nettilaskurin mukaan laskettu aika olis 25.9 ja tänään siis 4+4. <3"

Maanantai 16.2

"Muutama viikko meni sutkajakasti kotiloman merkeissä, ja nyt ollaankin jo 8+3 :) Viime viikolla kävin juttelemassa asiaan erikoistuneen lääkärin kanssa, tästä käynnistä jäi huomattavasti parempi maku suuhun kuin edellisestä, jolloin tuntui että lääkäri (nuori herra) lähinnä naureskeli kun halusin tehdä testin klinikalla asiasta varmistuakseni.

Lisäksi päästiin viime keskiviikkona varhaisultraan ihmettelemään, ja sieltä löytyi yksi alkio sydämensykkeineen! <3 edelleenkin epäilyttää ja pelottaa, pysyykö pikkuinen mukana. Muutaman viikon päästä pitäis mennä verikokeisiin ja kuukauden päästä uudestaan ultraan, jossa mitataan niskaturvotusta ja varmistetaan laskettu aika. Lääkärin ja mun laskujen mukaan se on siis 25.9, mutta ultraajan mittailun mukaan vasta 30.9.

Kerrottiin molempien vanhemmille ja sisaruksille uutisesta heti ultran jälkeen. Ei uskallettu vielä lomalla kertoa, vaikka oliskin ollu kivempi kasvotusten, mutta sen verran epäilytti että onko siellä sittenkään mitään. Oli ihana kertoa uutisia, jotka selvästi ilahdutti suuresti. :)

Oireina on ollu tähän mennessä hurja väsymys, kuvotus, varsinkin iltaisin, turvotus ja ärtyisyys. Pahoinvointia ei voi kyllä vielä pahaksi sanoa, mutta kyllä se kieltämättä aika ärsyttävää on. Mutta ei kai parane valittaa :D"

Perjantai 27.2

"Aika kuluu niiiiiiiiin hitaasti. Nyt ollaan siis 10+0, toisinaan luotan siihen että kaikki on masukaverilla mukavasti, toisinaan taas en millään usko että siellä on enää ketään. Tänään olis tarkotus mennä seulontaverikokeisiin, jos olen oikein ymmärtänyt. Ultraa pitänee odotella vielä muutama viikko, koska lääkäri on poissa 17. maaliskuuta asti, ja onhan nyt muutenkin ilmeisesti liian aikaista mittailla niskaturvotuksia.

Yritin kysellä klinikan kätilöltä, jos pääsis sydämensykettä kuuntelemaan, kun niin kovasti haluaisin tietää miten tuolla masussa menee. Mutta on kuulemma liian aikaista, vasta viikolla 14 se olisi mahdollista. :( Ihmettelin tuota hieman, koska olen lueskellut suomalaisilta sivuilta, että sydämensykkeen saa mahdollisesti kuuluviin ihan kotilaitteillakin jo noin viikolla 11. Aiemmin oltiin miehen kanssa päätetty, että kotidoppleri pistettäisiin tilaukseen vasta seuraavan ultran jälkeen, mutten jaksanut enää odottaa, vaan tilasin sen tänään. Jos tilaus menee läpi (patterit saattaa olla ongelma), laitteen pitäisi olla täällä puolentoista viikon päästä. Saa nähdä millaisen stressin se aiheuttaa, jos ei niitä ääniä saakaan kuuluviin....

Pahoinvointi oli jo poissa muutaman päivän, sen tilalle tuli päänsärky, mutta nyt tuntuu kuin pahoinvointi olis tullu takasin lisäkierroksia ottaneena. Pitää syödä muutaman tunnin välein, ettei ala oksettaa. Minkäköhänlainen valtamerialus musta vielä tulee.... Ihan alussa teki mieli vaan kaikkea terveellista, hedelmiä, vihanneksia, jogurttia. Nyt on jo about viikon tehny mieli karkkia, suklaata ja pullaa, ou ou.

Ollaan miehen kanssa vihdoin alettu selvittää, missä synnytys tapahtuisi (jos menee suunnitelmien mukaan) ja milloin täältä pitäisi lähteä. Vaihtoehtoina on siis Suomi tai Saksa. Lääkärit eivät suosittele synnyttämistä täällä, eikä se nyt itsellekään mieleinen vaihtoehto olisi."

Perjantai 13.3

"Tänään ollaan siis vihdoin saavutettu se maaginen 12 viikon raja. :) Mutta en kyllä vieläkään uskalla täysin päästä peloistani irti, ehkä uskon että meille tulee vauva, kun saan vihdoin pitää häntä sylissä. Maanantaina saapui postissa kotidoppleri, jolla ollaan jo muutaman kerran kuunneltu pienen sydämen rummutusta tuolla alavatsassa. Aika hassua. Eilen nähtiinkin sitten vilkas, terveenoloinen kaveri heittämässä kuperkeikkaa mun masussa. Oi onnea! <3

Pikkuiselta mitattiin siis niskaturvotus ja katsottiin että kaikki tähän mennessä kehittyneet jutskat oli oikeilla paikoilla. Hyvältä näytti! Klinikalla oli kyllä niin hienot vehkeet, etten usko että Suomen julkisessa terveydenhuollossakaan tuommosia on. Lääkäri vaikutti myös oikein asiantuntevalta ja käynnistä jäi oikein hyvä maku. Lukuunottamatta verikoetta, jonka ottaminen oli aika tuskallista, koska hoitaja ei millään löytänyt mun suonia. Hän vain totesi: "Noora, I think you have no blood". :P tää sama on käyny joskus aiemminkin, muistaakseni Suomessa. Saatiinhan sieltä vihdoin sitten kaks putkiloa verta, jotka lähetetään Etelä-Afrikkaan tutkittavaksi (kyseessä on siis seulontatutkimus). Ens viikolla kuullaan lopulliset tulokset, mutta oon aika positiivisella mielellä nyt, koska mitään riskitekijöitä ei ole tiedossa.

Ultran jälkeen päästiin kertomaan työkavereille, ystäville ja lopuille sukulaisille, mutta vielä en oo päättänyt miten tai milloin tekisin asiasta julkisen täällä blogissa. Pian varmaan kuitenkin, koska ei mun päässä liiku mitään muutakaan, ja on aika vaikea keksiä kirjottamista. :P"