Monday, February 29, 2016

Leevi 5kk !

Hurjaa, kuinka nopeasti aika hurahtaa, Leevi on tänään jo viisi kuukautta vanha nuori. Justhan se vasta tuotiin ensimmäistä kertaa kotiin turvakaukalossa, josta jalat menee jo nykyään yli. Viime päivinä olen miettinyt Leevin ensimmäisiä päiviä erityisen paljon lukiessani Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen-kirjaa. (Joka on itse asiassa ihan hyvä, vaikken yleisesti ottaen ko. kirjailijasta piittaakaan.) Rakkaus meidän söpöliiniä kohtaan kasvaa päivä päivältä, ja ikävöin häntä välillä jopa hänen nukkuessaan. :D Univaikeuksia lukuunottamatta Leevi on jokseenkin helppo vauva, ja tietyllä tavalla koko ajan helpompi kun jaksaa jo ihan yksinäänkin hetken leikkiä. Pirteänä hän on oikein hyväntuulinen; kiljuu ja kikattelee minkä ehtii. Leevi oppi kääntymään selältä vatsalleen noin kuukausi sitten, ja nyt yritetään kovasti päästä eteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti. Mun mielestä ei kyllä tarvitse vielä kiirehtiä, että voin jatkossakin jättää Leevin hetkeksi leikkimatolle yksinään ilman, että hän löytää tiensä sähköjohtoihin.

Nykyisen ravitsemussuosituksen mukaan täysimetystä suositellaan kuuden kuukauden ikään asti, mutta Leevin hitaan painonnousun ja osittaisimetyksen vuoksi aloitimme ilta- ja aamupuuron jo nelisen viikkoa sitten. Poitsulla on ollut tuo lusikasta syöminen niin hyvin hallussa jo ensimmäisestä makupalasta lähtien, etten ole kokenut aloitusta liian aikaiseksi. Puuroa menisi napaan ihan mielettömiä määriä, mutta vatsavaivojen pelossa olemme yrittäneet pitää annokset kohtuullisina. Muutaman viikon ajan Leevi on myös maistellut soseita avokadon, omenan, banaanin, luumun ja kurpitsan muodossa. Tänään synttäreiden kunniaksi poika sai mangoa aamupuuroonsa, ja kylläpä maistui hyvältä. Leeville on tähän mennessä kelvannut kaikki soseet, vaikkakin kurpitsan ja avokadon kohdalla hieman nyrpisteltiinkin. Suu aukeaa omituisesta mausta huolimatta aina vaan uudelleen ja itku tulee lähes aina kun maistelut loppuu. Muutaman viikon sisällä Leevi saa uusia makuelämyksiä proteiinin muodossa, ajattelin että aloitamme kanalla ja kananmunalla. Olen tehnyt soseet itse, koska täällä kaupan valmiit maksavat hirmuisesti eivätkä ehkä ole ihan tuoreinta tavaraa. Toki tykkään muutenkin kokkailla, eli olisin todennäköisesti tehnyt soseet itse joka tapauksessa. Nyt odottelen innolla, että Leevi pääsee sormiruokailemaan. (Voi olla, että mun into lopahtaa kun näen siitä aiheutuvan sotkun ensimmäistä kertaa. :D)

Tällä hetkellä Leevin lempipuuhia ovat vaipanvaihto, sitterissä pomppiminen (Leevi on oppinut pomputtamaan BabyBjörniään itse) ja iskän tarkkailu. Mihinkään muuhun on mahdotonta keskittyä, jos iskä on samassa huoneessa. :P

***

Leevi is already 5 months old! Crazy how time flies. Everyday my love towards out little cutie grows, and sometimes I miss him even when he sleeps! :D He is already a big boy now; a month ago he learned to turn from back to belly and now he could not wait to get forward. I hope he still takes his time with that, so I can leave him alone for a minute every once and a while. Leevi also started to eat solid food about four weeks ago, and it has gone perfectly since the first spoonful. He is clearly a natural in eating. :D He is also not picky; so far everything from porridge to avocado, pumpkin and plum went down quickly, even though his face expressions told me that pumpkin wasn't his favorite. Leevi could eat enormous amounts of food, but we've tried to limit it a little, so he won't get terrible stomach ache. And every time he is devastated when the food finishes. In Finland the recommendation is to exclusively breastfeed until six months, but because of Leevi's slow weight gain we decided to start the porridge earlier. And it seems that Leevi was ready for it. I can't wait that Leevi can sit and eat with us in the dining table.

Apart from the sleeping issues we are having in this household, Leevi is quite an easy baby. It's so nice that he now likes to play with his toys and develop new skills by himself, and does not require carrying around all the time. Leevi is also very talkative and smiling when he has slept enough. His favorite things at the moment are diaper changing, jumping in his bouncer and watching daddy. When he is in the room Leevi cannot concentrate on anything else. :P 

Tuesday, February 23, 2016

Äiti uneton.

Nyt alkaa tämän äipän kuuppa olla aika jumissa. Ajatus siitä, että mielessä on muutakin kuin nukkuminen, tuntuu utopistiselta. Voin kahdensadan prosentin varmuudella sanoa, ettei meille tule toista vauvaa, ennen kuin olen saanut nukkua kunnolla vähintään vuoden.

Leevi on syntymästään asti ollut levoton nukkuja, ja olemmekin pohtineet lukemattomia syitä siihen, mutta syy taitaa olla simppeli: Leevi on vauva, ja jotkut vauvat nukkuvat huonommin kuin toiset. Tämä ei valitettavasti lohduta meitä vanhempia. Levottomuus ajoittuu aamuyöhön tai aikaiseen aamuun. Alkuyö on yleensä mennyt ihan mukavasti yhdellä syötöllä tai tutin ojentamisella. Mutta neljän-viiden maissa alkaa show, jolla ei tunnu olevan loppua. Leevi kitisee, ähisee, potkii ja puhisee. Ei auta tutti eikä syöttäminen, ei vaipan vaihtaminen. Ei viereen ottaminen eikä omassa sängyssä nukkuminen. Hän saattaa nukahtaa hetkeksi niin että pidän kättäni hänen rintansa päällä (jolloin yleensä pian itse herään kauhuissani kun luulen käteni olevan Leevin naaman päällä). Välillä on ollut parempiakin öitä, jolloin levottomuus on alkanut vasta kuuden-seitsemän maissa. Taisipa joskus joulun jälkeen olla kaksikin yötä, jolloin Leevi nukkui seitsemän tuntia putkeen. Olisinpa vain silloin osannut nauttia enkä stressata pitkän tauon vaikutusta imetykseen.

Viimeisen viikon ajan yöt ovat olleet suoraan sanottuna aivan hanurista. Leevi on oppinut kääntymisen jalon taidon, jota tulee harjoitella myös unissaan (ja sen jälkeen ei sitten yhtään nukutakkaan enää). Lisäksi poitsu haluaisi kovaa vauhtia eteenpäin, ja istumaankin pitäisi päästä. Kolmen jälkeen on tuskin nukuttu kymmentä minuuttiakaan, vaan kääntyilty, ähisty, puhistu ja lopulta itkettykin kun tuttia ei kuulu tarpeeksi nopeasti. Taidan tietää miltä kidutuksen uhrista tuntuu: juuri kun nukahdat joku herättää sinut taas, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Jos nyt jotain positiivista täytyy vielä yrittää löytää niin ainakin saan yöllä unenpäästä kiinni, useimmiten siis. Toisin on päiväsaikaan. Olen yrittänyt kaikkeni, jotta saisin kuitattua edes osan tästä massiivisesta univelasta Leevin nukkuessa päikkäreitä (joista on myös tullut yhtä taistelua) tai Wolfin katsoessa Leevin perään. Ei tule mitään, korkeintaan itku. Ei auta pimeä, viileä (jota on täällä jokseenkin mahdotonta saavuttaa) makuuhuone, ei korvatulpat ja täydellinen hiljaisuus, ei taustalla pölisevä telkkari, ei "huolettomasti" sohvalle heittäytyminen. Ei mikään. Ei aamulla, ei iltapäivällä, ei illalla. "Nuku kun vauva nukkuu" on ehkä paras vitsi minkä olen ikinä kuullut, heti "sleep like a baby"n jälkeen. Tämä päiväunien mahdottomuus ja yöunien olemattomuus on hyvää matkaa viemässä mut jonnekin missä on pehmustetut seinät. Toivottavasti joko Leevi tai minä opimme nukkumaan ennen sitä.

***

This mama is starting to be on the edge with the tiredness. Leevi has never been a good sleeper, but now we must have reached the lowest possible point (please, please, let this be it). He recently has mastered the skill of turning and now it must be rehearsed day and night. Already restless early mornings have become restless very early mornings, and for the last week he's been up since 3 o'clock (or something, I've lost count already). He is not exactly awake, nor crying, just restless. But he does start crying if the dummy does not reach his mouth soon enough. Which means that I have to be giving it to him every ten minutes. Nothing seems to help, except getting up. Not feeding, not changing diaper, not sleeping next to me or in his own bed.

Well, there's always a possibility to nap, I hear you say. But I cannot get sleep during the day. I've tried it all: earplugs, eye mask, cool room (which here is quite an achievement), TV on the background, just relaxing on the couch.... EVERYTHING. And nothing helps, I just get more and more frustrated. And no, just closing my eyes for a minute to rest won't help, I am way beyond that point. Also, Leevi's napping has gone significantly worse, so there's not so many chances anyway. "Sleep when the baby sleeps" must be the funniest joke in the world, right after "sleeps like a baby".

We have been wondering and googleing whatta hell is wrong when our baby seems to need only half of the sleep a baby his age should. But I'm starting to think there's no answer to that, or not at least anything that would comfort me. I just try to think it'll end eventually, and I get to sleep again. I just hope that that day or night comes before I'm taken away to a room with soft walls.

Monday, February 22, 2016

Kotiarestissa.

Oppositiojohtajan vaalien jälkeisestä kotiarestista tuli mieleen pohtia tätä omaa "kotiarestiani". (Kuinka julmaa lyödä huumoriksi moinen kauhea asia.) Minun kulkemistani täällä ei tietenkään kukaan oikeasti rajoita, mutta hyvin rajoittunutta se silti on. Useimmiten käyn kodin ulkopuolella vain viikonloppuisin - ja silloinkin aina mieheni seurassa. Nyt Dubain loman jälkeen en ole nähnyt maailmaa pihapiirimme ulkopuolella, johtuen vaalien aiheuttamista mahdollisista levottomuuksista. Ja vaikka pidänkin itseäni kotihiirenä, ja väitän ettei minua haittaa, niin kyllähän tämä tilanne pidemmän päälle on jokseenkin hullunkurinen. Lähdin ulkomaille näkemään maailmaa, ja nyt näen sitä vähemmän kuin koskaan... Kaikista järjettömintä tässä on se, että mitä pidempään olen kotona, sitä suurempi kynnys ulos lähtemiseen on.

Miksi sitten olen "lukittuna" tänne neljän seinän sisälle (no, käyn minä sentään muutaman kerran viikossa salilla tuossa parkkipaikan toisella puolella)? Siihen on monta tekosyytä. Ensinnäkään minulla ei ole autoa, ja autottomana kulkeminen täällä on lähestulkoon fyysisesti mahdotonta. Tähän saattaisi joku ehdottaa, että voisin toki kävellä kolmen kilometrin matkan lähimmälle ostarille paahtavassa helteessä autotien viertä kulkien. Tai ottaa bodan. Mutta en aio edes perustella miksi nämä eivät todellakaan tule kysymykseen. Miksi minulla ei sitten ole autoa? Olen koko pienen ikäni tottunut kulkemaan julkisilla tai jalan, ja minulle oma auto tyttöjen kanssa lounastamista tai päätöntä shoppailua varten kuulostaa totaaliselta pröystäilyltä. Niimpä meillä on vain yksi auto, jolla Wolfi ajaa töihin. Tietysti olisi vielä taksi, mutta jos oma auto on mielestäni liian luksusta niin mitäpä luulette mielipiteeni taksilla ajelemisesta olevan?

Ja vaikka tästä autottomuudesta pääsisi yli, minun on vaikea keksiä miksi näkisin vaivaa lähteä tuonne kuumaan, pölyiseen, ruuhkaiseen kaupunkiin. Mitä minä siellä tekisin? Tokihan tästä kaupungista varmasti tekemistä löytyy, itse vain olen enemmänkin päätöntä vaeltelua harrastava henkilö, ja sitä täällä ei voi tehdä.

Ja kuten jo sanoin, olen mukavuusalueellani täällä kotona, ja kynnys ulos epämukavuusalueelle lähtemiseen on koko ajan suurempi. Motivaatiota ei ainakaan kasvata se, että (onneksi) muutamme pian pois.

Jollei jostain puskista yhtäkkiä lennähdä motivaation tuulahdus (ja se auto), niin on hyvin todennäköistä, että vietän nämä viimeisetkin kuukaudet täällä kotiseinien sisäpuolella. Joten päätin listata "kotiarestin" positiivisia puolia:

  1. Koti pysyy siistinä, koska minulla on aikaa laittaa tavarat paikoilleen.
  2. Huono hiuspäivä tai sata finniä leuassa ei haittaa.
  3. Voin hillua yöpaidassa iltaan saakka (pyrin toki pitämään itseni ihmisen näköisenä, jotta mies ei lähde muille teille).
  4. Mulla on paljon aikaa Leeville (ts. mulla on paljon aikaa ottaa hassuja welfieitä ja videoita, ja raportoida jokaisen kakkavaipan koostumus livenä miehelle).
  5. Mulla on aikaa ja energiaa harrastaa liikuntaa.
  6. Ei haittaa vaikka yö olisi ollut ihan hanurista, voin nukkua päikkärit Leevin kanssa. (Teoriassa. Käytännössä täällä on ihan liian kuuma.)
  7. Säästän huimasti rahaa.

PS. Mulla tuli nyt sellanen deja vu-fiilis, että oon aika monta kertaa jo kirjottanut näitä samoja valitusvirsiä. Mutten nyt jaksa käydä läpi vanhoja tekstejä (taas yksi syy siihen miksi en ole hyvä bloggaaja). Tsori. This is my life. :D

***

While writing this I realized that I've written the same complaints (staying home all  the time) before, so I'm not gonna translate it.

Saturday, February 20, 2016

Vaalihässäkkää.

Ehkä jokunen teistä tietääkin, että täällä on juuri parhaillaan käynnissä presidentin- ja parlamenttivaalit. Suomessahan moisen voisi ulkomaalainen kuitata olankohautuksella, mutta täällä täytyy olla hieman enemmän perillä meiningistä, ettei osu väärään paikkaan väärään aikaan. Olemme varautuneet pysymään kotosalla ainakin viikon verran, mikä nyt ei minua pahemmin kirpaise kun en muutenkaan ole kovin menevää tyyppiä. Mutta kyllä tässä on enemmän tai vähemmän tullut stressattua vaalien vaikutuksesta meidän elämään.

Presidenttinä täällä on ollut jo 30 vuotta heppu nimeltään Museveni. Hänen aikansa jättää tehtävät olisi ollut tämän edellisen kauden jälkeen, mutta hänpä ei ollutkaan valmis luopumaan valtikastaan. Harmillista on ollut seurata kuinka korruptio, uhkailu, painostus ja manipulointi ovat täällä voimissaan, ja lienee yllä mainittujen seurausta, että herra Museveni valittiin jälleen kerran presidentiksi, vaikka tällä kertaa hänellä oli ihan varteenotettava kilpailija.

Tämän viikon varsin intensiivisen uutisten seurannan perusteella ihmettelen, että vaalitulos julkistettiin ajallaan jo tänään. Sen verran kaaottiselta on koko homma vaikuttanut. Äänestyspäivä oli torstaina, ja uutisista päätellen äänestysprosessissa oli jos jonkinmoista ongelmaa. Äänestysmateriaalit olivat myöhässä, hukassa tai väärässä paikassa, etukäteen merkittyjä tai laatikot kokonaan tyhjiä. Jossain päin paperit lähtivät tuntemattoman boda-kuskin tarakalla tuntemattomaan määränpäähän... Järkyttävän pitkistä jonotusajoista, äänestyspaikkojen muuttumisesta ja muista ongelmista huolimatta yllättävän moni kuitenkin äänesti, vaikka meikäläsittäin äänestysprosentti on varmasti ollut surkea (en nyt tähän hätään löytänyt mitään numeroita). Mutta paljon on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta äänestäneet, näistä yksi oli meidän siivooja, joka ei halunnut äänestää, koska ei uskonut sen tuovan mitään muutosta.

Uutisten perusteella jonkunasteinen muutos on kuitenkin näkyvissä, koska parlamentista putosi paljon siellä vuosikausia vaikuttanutta porukkaa. Joten uutta verta saatiin ainakin sinne, jos ei pressan pallille.

Tähän mennessä meno täällä on (kai?) ollut paikallisittain melko rauhallista; mitä nyt vähän ammuskelua, kyynelkaasua ja oppositiojohtajan (perusteettomia) pidätyksiä. EDIT: Kaiken muun epäluottamusta lisäävän toiminnan lisäksi valtio päätti ilmeisesti presidentti Musevenin käskystä blokata kaikki sosiaaliset mediat "koska ihmiset voivat levittää huhuja ja aiheuttaa kaaosta". Tämä blokkaus jatkuu edelleen sunnuntaina, vaikka äänestyspäivä oli jo torstaina.

Toivottavasti ihmiset ottavat tuloksen vastaan rauhallisesti, vaikka aivan varmasti levottomuuksia tulee vielä. Enkä kyllä syytä ketään siitä, jos hieman ottaa pattiin. Vaalit eivät tainneet olla aivan demokratian sääntöjen mukaiset. Itselläni, asiaan perehtymättömänä, ei ollut kandidaattisuosikkia, enkä usko tämän oppositiojohtajan eli Musevenin pahimman kilpailijan olevan mielettömästi parempi vaihtoehto (eiköhän nämä kaikki ole enemmän tai vähemmän ahneita vanhoja äijiä), mutta kyllähän muutos olisi tehnyt hyvää. Jos ei muuten niin ainakin palauttamaan esimerkiksi meidän siivojan uskon siihen, että asioihin voi vaikuttaa. Toivottavasti viiden vuoden päästä täällä nähdään entistä reilummat vaalit, ja vaalitulokseen voi luottaa.


Tuesday, February 16, 2016

Perhe lomalla.

Meidän perhe on taas matkannut maailmalla, tällä kertaa Arabiemiraateissa, kuten jo aiemmin mainitsin. Dubai oli kieltämättä jopa tämän skeptikon mielestä aika magee mielettömine pilvenpiirtäjineen. Kaupungin modernius vielä korostui "hieman" rähjäisestä Kampalasta tullessa. Kaksi yötä metropolissa kuitenkin riittivät ja vaikka viiden tähden hotellimme huoneesta avautuva maisema oli henkeä salpaava, tunsin itseni kotoisammanksi "vain" neljän tähden resortissamme Sharjahissa.


Varasimme siis kaksi ensimmäistä yötä Nassima Royal Hotelissa, joka sijaitsi noin 15 minuutin taksimatkan päässä hotellilta. Hotelli oli kyllä maksamamme tarjoushinnan arvoinen mielettömine aamiaisbuffetteineen. Hotelli sijaitsi kahden metroaseman välissä, joihin pääsi helposti kävelemällä, jopa rattaiden kanssa. Metrolla pääsikin sitten helposti tutkimaan maailman suurinta ostoskeskusta ja Dubai Marinaa. Kaupungin suuruus yllätti meidät emmekä oikein hahmottaneet kuinka kaukana esimerkiksi Marina sijaitsi. :D Tämä kyseinen alue oli aika "muovinen", mutta ihan näkemisen arvoinen. Dubai Mall oli aivan valtava, ja saimmekin siellä kierrellessä sellaisen ähkyn, ettemme saaneet ostetuksi yhtään mitään! Kuinka moni voi sanoa käyneensä Dubaissa ja ostaneensa vain vaippoja lähikaupasta?

Onneksi shoppailuinto saatiin palautettua Sharjahissa, Dubain naapuriemiraatissa, jossa oleskelimme lopun loman. Leevi sai paljon tuliaisia paikallisesta ostoskeskuksesta, mutta itse en onnistunut löytämään edes legginsejä... Sharjahissa yövyimme Coral Beach Resortissa emiraatin laitamilla meren rannalla. Hotelli oli oikein mukava uima-altaineen ja yksityisrantoineen. Otimme puolihoidon, jotta säästyisimme jokailtaiselta ravintolan etsimiseltä. Vaikka yleensä kokeilenkin innolla uusia paikkoja, oli tämä ehdottomasti paras ratkaisu pienen vauvan kanssa, varsinkin kun Leevi on iltaisin aika kiukkuinen. Hotelli sijaitsi kaukana keskustasta, joten säästimme todennäköisesti myös aika paljon taksikustannuksissa.


Lennot menivät hyvin, kuten aiemminkin tähän mennessä. Tällä kertaa päätimme jättää omat rattaat kotiin ja vuokrasimme simppelit rattaat Dubaista. Ne toimitettiin hotellillemme ja noudettiin myös sieltä, joten tämä osoittautui todella käyttökelpoiseksi kokemukseksi, varsinkin kun hinnaksi tuli nelisenkymppiä. Leevi nukkui myös yönsä tyytyväisenä rattaissa, mutta hän ei olekaan kovin nirsoa sorttia nukkumapaikan suhteen kunhan vanhemmat ovat lähellä. :)

Kaikenkaikkiaan suosittelen Dubaita matkakohteeksi pienen ja miksei isommankin lapsen kanssa. Samaan tulokseen olivatkin päätyneet useat muut lapsiperheet (ollaanko me lapsiperhe? :D), sillä lastenrattaita näkyi joka toisella vastaantulijalla.


Arabiemiraatit oli mielenkiintoisempi matkakohde kuin olin aiemmin kuvitellut, lähinnä sen vuoksi kuinka paljon erinäköisiä ihmisiä siellä tuli vastaan. Tuntui, että kaikki me olimme siellä sulassa sovussa, vaikka pukeutumistyylit, tavat ja uskonnot eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Hotellissa saattoi törmätä bikineissään hihhuloivaan venäläisnaiseen aivan yhtä lailla kuin itsensä silmiä myöten peittäneeseen musliminaiseen. Miehetkin pukeutuivat kaikkeen sortsien ja lakanaa muistuttavan "mekon" väliltä. Missään muualla ei ihmisten katselu ole ollut yhtä jännittävää.


We've been traveling again, this time to Dubai as I mentioned earlier. I have to admit that even I was a bit skeptic about it before, it was pretty cool with all the insane skyscrapers. Dubai seemed like a city from future compared to the "little" worn out Kampala. Two nights in the metropolis were enough though, even we had a breathtaking view from our five star hotel room. Rest of the holiday we spent in a bit more modest, but very cozy resort in Sharjah.


In Dubai we stayed in Nassima Royal Hotel, which was located conveniently only 15 minutes from the airport and between two metro stations. Very good location for exploring the city and the malls. The size of the city took us by surprise when we took a metro to the Marina. It took an hour to get there, even there was no need to change the metro line. :D We also, naturally, visited the must-see Dubai Mall - the biggest in the world. It was so big we got exhausted just by circling around and ended up buying NOTHING! Who can say they've visited Dubai and only bought diapers...

But we restored our shopping ability in Sharjah, and bought lots of clothes for Leevi from the local mall. Otherwise we did not really see much of this neighbor emirate of Dubai, which I regret a bit. It was just so easy to stay at the pool and on the beach of our cute resort. Coral Beach Resort is located in the very "end" of the emirate, quite far from the city, but as we had everything we needed that wasn't really a problem.


The flights went well, like the earlier ones too. Leevi was sleeping most of the time - such a good traveler. We decided not to drag our own buggy with us, but tried a rental company. This was a very good decision, it all worked smoothly and Leevi liked his buggy enough to sleep in it at night. :) (I have to admit that I was a bit ashamed by our cheap rental Hauck, when all the other parents strolled around with their fancy Bugaboos...)


I would totally recommend Dubai for a family holiday, at least in winter when the weather is nice and cool. Many other families seemed to agree with me as every second person had a stroller with them. As for me, I was surprised how interesting the United Arab Emirates were, the best spot for people watching, that's for sure. It seemed like we all were welcome there, no matter whether you prefer burkha or shorts.