Tuesday, July 28, 2015

4 yötä jouluun on....eikun...

4 yötä lähtöön! Vihdoin mulla on lupa alkaa pakata matkalaukkuja, mutta jostain kumman syystä into on hieman laantunut. Ei sillä, ettenkö haluaisi lähteä jo vaikka tänään. Kaiken "tarpeellisen" mahduttaminen vaivaiseen neljään pakaasiin vain vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä... Ei kai auta kuin ottaa "challenge accepted"-asenne ja lähteä jahtaamaan mestaripakkaajan titteliä. Tai jos sittenkin lähtisi pelkällä käsimatkatavaralla ja ostaisi kaiken tarvitsemansa periltä? Siellähän on alennusmyyntien vikat megasuperalet vielä käynnissä, eikös?

Uskomatonta ajatella, että se kauan odotettu lähtöpäivä on tällä viikolla. En osaa oikein kuvitellakaan millaista meidän elämä tulee seuraavaan viiden kuukauden aikana olemaan. Mutta tiedän että se tulee olemaan mahtavaa. :)

Suunnitelmissa on ensi viikon (!!) Suomi-reissun lisäksi reissata masun sallimissa rajoissa Saksassa. Kohdelistalla on ainakin München ja muut lähikaupungit, ja ehkäpä uskaltaudumme pikavisiitille Berliiniinkin. Keski-Euroopassa asuminen on siitä aivan mahtavaa, että voi vaan ottaa auton alle ja huristella ties kuinka pitkälle, mutta täytynee hieman jarrutella, ettei käy niin että Bubi päättää tulla maailmaan autobahnin levähdyspaikalla.

"Kotiseutumatkailun" lisäksi odotan tietenkin ruokaa; kalaa, sieniä, suomalaisia pottuja, herneitä, marjoja, rahkaa, piimää, ruisleipää, karjalanpiirakoita, Saarioisten maksalaatikkoa, maailman parasta suklaata, salmiakkia, säkillistä irtokarkkeja, jätskiä, ylitsepursuavia supermarketteja, joista saa kaiken ja enemmän kuin osaisit kuvitellakaan, saksalaista leipomoa, weizenia, salamia, ilmakuivattua kinkkua, juustoja, viinilasillista, sushia mmmm.... Joitakin näistä herkuista joudun toki odottamaan vielä tovin, ne kun eivät raskausruokavalioon sovi, mutta viimeistään lokakuun pimenevinä iltoina edessäni on juustolautanen ja lasillinen punaviiniä. ;)

Kaikista eniten odotan toki rakkaiden perheenjäsenten ja ystävien näkemistä, ja Suomi-loman kalenteri onkin taas täyteen buukattu. :)

Nyt pakkaamaan!
P.S. Yritän saada myös muutaman auringonsäteen mahtumaan mukaan.

***

4 nights to go! Finally I have a permission to start packing. Unfortunately I'm not so excited about it anymore, not that I would not want to go already today. It's just the amount of stuff that should fit in four suitcases that is terrifying me... I guess I should change into "challenge accepted" mood, and just get it done. :D

It feels kinda unbelievable our travel day is this week, I've been waiting so long. I can't really imagine how the next five months will be, but I'm sure it'll be amazing! :)

Next week (!!) we'll have our summer holiday in Finland, and then we've been planning to do some travelling in Germany too. We are at least going to Munich and some other cities close by, and maybe even to Berlin, if the belly allows me. It's just so cool to live in such place where you can hop into a car and drive anywhere. Can't wait! I just have to remember to take it easy, I do not wish Bubi to be born next to Autobahn. :P

Apart from travelling I am, of course, waiting for the food! All the Finnish and German delicacies I've been craving for so long. And the supermarket where you can buy anything you can imagine and beyond.

But above all, I'm waiting to meet my beloved family and friends. The calendar seems quite booked already, one week is just too short. But after Bubi is born we'll have more time in Finland, too. :)

No comments:

Post a Comment