Saksaa ugandalaisittain.

Tai no oikeastaan ruandalaisittain, sillä opettaja on kotoisin Ruandasta. Ihan hauska heppu, jonka saksa ainakin tälläisen amatöörin korvaan kuulostaa lähes virheettömältä. Opetusmetodeista voidaankin sitten olla montaa mieltä. :P

Ensimmäisen tunnin aluksi opettaja kysyi onko jollakulla jotakin sitä vastaan, että hän puhuu Jumalasta. Hänellä oli joskus kuulemma ollut espanjalainen oppilas, joka ei suostunut jäämään tunnille, jos aiheena oli Jumala. Opettajan mielestä tämä oli aivan käsittämätöntä ja hän halusi nyt tehdä selväksi että tästä aiheesta puhutaan ja jos se jotakuta haittaa niin menkööt. Ketään ei haitannut, ei myöskään mua, kunhan samasta aiheesta ei jauheta päiväkausia.

Seuraavaksi siirryttiin aiheeseen seksi, ja kuinka kaikki siitä tykkäävät, myös opettaja. Hän myös mainitsi moneen kertaan kuinka hän viettää aikaa rakastajattariensa kanssa, ja ettei hänen vaimoaan haittaa tämä epäuskollisuus, koska vaimo ei asiasta tiedä. Hän vielä vannotti, ettei meistä kukaan kertoisi vaimolle.

Tunnin loppupuolella opettaja paljasti, että hän tykkää kotona ollessaan hengailla kalsareissaan, joka on ilmeisesti tässä kulttuurissa jotakin aivan käsittämätöntä. Kyseisen tavan hän oli oppinut Saksassa vieraillessaan, jossa tämä on aivan normaalia. (Ugandalaisten oppilaiden suurin huoli oli se, että opettajan lapset kertoisivat koulussa muille heidän isänsä omituisesta tavasta.)

Eräällä toisella tunnilla opettaja korosti sitä kuinka miehet tuovat onnea ja naiset epäonnea (täähän nyt on ihan vanha vitsi, eikä siinä mitään, kyllähän miehellä saa olla mielipiteensä, mutta aiheesta jauhettiin about 20 minuuttia...). Opettaja myös julisti, että HIV on enimmäkseen naisten ongelma (what?!). Lisäksi opettaja flirttailee aika häikälemättömästi (tai siltä se musta vaikuttaa) muutaman ugandalaisen opiskelijan kanssa, ja saattaa myös silloin tällöin sanoa jollekin päin naamaa, että "sä olet ruma". Hän näyttää myös nauttivat aiheuttamastaan hämmennyksestä, kun sanoo esim. "Rachel, missäs olit viime tunnilla, John tässä kaipasi sinua kovasti ja oli hyvin surullinen kun et ollut paikalla". John ja Rachel eivät siis tunne toisiaan lainkaan....

Tähän mennessä tunteja on ollut neljä, ja "teemat" tuntuvat seuraavan samaa linjaa. Opettaja on ilmeisesti mun ikäinen, voi olla että vanhemman opettajan puheenaiheet olis hieman konservatiivisempia. :P Ja kyllä mä olen jotain ihan oikeasti oppinutkin, ja uskon, että saan kurssista itsevarmuutta puhua saksaa.

Joka tapauksessa kurssi on, saksan oppimisen lisäksi, mielenkiintoinen katsaus täkäläisiin ajatuksiin. Mulle jäi vaan hieman epäselväksi kuinka tosissaan opettaja oli kaikesta yllä mainitusta...

***

Four lessons of my German course behind, and I must say that it is quite a bit different than the previous German courses I've had. We don't follow the book very much, instead the teacher keeps monologues about various "themes". So far these themes have been i.e. God, sex, mistresses, menstruation, how Germans wear only boxers when they are home, how HIV is mostly women's problem (?!) and how men are "Glück" and women "Pech". The teacher is also quite openly flirting with some of the Ugandan girls (or that's how it looks to me, at least). Sometimes he might also say "you are so ugly" to someones face. I haven't worked out yet, whether the teacher is serious or just joking.

Sometimes also we have a chance to open our mouths and in these moments the classes seem more like the German classes I'm used to. The teacher quite patiently corrects if someone says something wrong, and his German (to me) is very good (he is Rwandan). He also reminds often, how we only learn German while talking and writing it, and even if we wouldn't be perfect, we just have to go ahead and do it. We have two books but we never do any exercises from them in the class. We get loads of homework, but we never check them. Gladly I have my private German tutor here at home. 

Anyhow, even if I'm not really, let's say comfortable, of all the themes (and I am supposed to be the liberal European?), I do think that the course is useful. At least more useful than me studying alone at home. As a plus, I get to meet other people, which, they say, is good for your mental health. ;) And if nothing more, this is a great opportunity to get some kind of image of the opinions of the local people.

Vuosipäivä & paikallisten aikataulujen opettelua.

Kulttuurishokki, tai mikä lie mielenhäiriö, näyttäisi olevan selätetty tällä erää. Mieli on ollut parempi perjantaista asti. Ehkä julkinen purkautuminen asiasta helpotti. :P

Viikonloppuna juhlittiin meidän kolmevuotisvuosipäivää. Tuntuu aika uskomattomalta, että ollaan oltu yhdessä vasta kolme vuotta! Tässä ajassa on vaan tapahtunu niin paljon, ja ollaan hitsauduttu niin tiiviisti yhteen, ihan kuin oltais tunnettu toisemme jo paljon kauemmin, ainoastaan positiivisessa mielessä siis. Ja silti lähes joka päivä opitaan toisistamme jotain uutta. :) Vaikka kuherruskuukausivaihe on jo ohitettukin, niin meillä on silti hauskaa yhdessä. Me kummatkin huomioidaan toisiamme päivittäin, oli se sitten toisen istuttamista valmiiseen ruokapöytään, hartiahierontaa, tai vaikka käsky jäädä aamulla sänkyyn nukkumaan toviksi, sillä aikaa kun toinen siivoaa Kuban jäljet ja keittää kahvin valmiiksi. Toivottavasti meille suodaan vielä monta yhtä ihanaa vuotta yhdessä. :)

Vuosipäiväähän piti tietysti juhlistaa asianmukaisesti, joten lauantaiaamuna suunnistettiin kuohari-brunssille paikallisen hienostokauppakeskuksen hienostoleipomoon. Tämä oli jo aiemmin ihan kelvoksi todistettu, vaikka matkaa meikäläisiin brunsseihin vielä on. Brunssin piti alkaa kello 9.00, ja halusimme olla aika ajoissa, että ruoka olisi mahdollisimman tuoretta. Sanoin kuitenkin, ettei ole mitään järkeä mennä paikan päälle yhdeksäksi kun ei siellä olla kuitenkaan valmiita silloin. Joten olimme paikalla puoli tuntia brunssin alkamisen jälkeen, ruokaa emme tosin saaneet vasta kun noin 40 minuuttia myöhemmin. :P Eli vielä on opettelemista täkäläisiin aikatauluihin.

Sama homma tuli todistettua eilen alkaneella saksan kurssilla, jonka senkin piti alkaa kello 9. Opettaja oli kyllä paikalla ja osa oppilaistakin, ja opetus alkoi about 9.20. Opettaja painotti kovasti että kello yhdeksän tarkoittaa kello yhdeksää eikä myöhässä kannata tulla. Porukkaa valui kuitenkin tasaisesti sisään puoli yhteentoista asti, eikä opettaja kommentoinut asiaa sen kummemmin. (Kurssista lisää myöhemmin.)

Vuosipäiväriennot jatkuivat Emin Pasha-hotellin uima-altaalla ja spassa, ja siellä lököillessä en kyllä yhtään tajunnut aiempaa pahaa mieltäni. Pitäis muistaa arvostaa tätä kokemusta täällä joka päivä (vaikka tokihan koti-ikävä saa joskus tulla). Aurinko paistaa, lämpötila on täydellinen, uima-allas ja hyvää ruokaa käden ulottuvilla, asiat voisi olla paljon huonomminkin, eikö?

***

On Saturday we celebrated our 3rd anniversary. It's funny how it feels like we've been together much longer, so much has happened and we know each other so well. But still almost everyday I learn something new about my better half. :) We like to treat each other well, some small everyday pampering, that makes you feel loved. It can be ready prepared nice dinner, some shoulder massage or maybe letting the other one sleep a little longer in the morning while the other cleans after Kuba and prepares the morning coffee. I think these small things are actually the glue that keeps us happily together. I hope we'll have many, many more happy years together ahead of us. <3

And now to the celebration part; we had nice "champagne" brunch at the fanciest shopping mall in town, and after that we pampered ourselves a bit more at the poolside and spa of Emin Pasha Hotel. Such a lovely, relaxing day, and the remaining rest of my culture shock just faded away. 

(We learned that we still have some adjusting to do, what comes to the local sense of time. The brunch was supposed to start at 9am, we were there half past, but the food was only ready after 10am. Oh, well.... ;))  

Kulttuurishokki?

Noniin tätähän on odotettu, mietinkin jo, että miten voi muuttaminen aivan erilaiseen kulttuuriin sujua näin rypyttömästi. Eli viime aikoina on ilmeisesti alkanut kulttuurishokin kriisivaihe. Tuli kyllä ihan puskan takaa. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, ei suurempia ongelmia tai probleemeja. Nyt vaan on pari päivää ollu vähän turhan herkässä mielentilassa, kaikki pikkujutut tuntuu elämää suuremmilta takaiskuilta, eikä monella niistä ole edes mitään tekemistä Ugandan kanssa.

Vai miltä kuulostaa, että väännän itkua esim. siitä kun koira kakkaa matolle (vaikka sen pitäis olla jo jokseenkin sisäsiisti), ja juoksee ympäri parkkipaikkaa eikä tule takaisin vaikka käsken, tai siitä että meidän kylppäristä löytyi valtava, ällöttävä torakankaltainen otus. Tai että uskon portaissa kaatumisen olevan merkki siitä, että kaikki täällä ovat mua vastaan (ei käyny pahasti onneks).

Harmitukseen auttoi Fazerin sininen ja salmiakki lounaaksi :P (olisin halunnut lettuja, mutta en voinut tehdä, koska jauhot lensi eilen roskikseen, niissä oli jotain pikku mönkiäisiä, yök) Myös Euroopassa asumisesta unelmointi (Helsinki, Berliini, Tukholma, Köpis, Tallinna, Wroclaw, ihan mikä vaan kävis nyt), ihana mies ja übersöpö koira helpottivat oloa. Nyt on taas ihan okei päivä. :)

Että tämmöstä täällä. Nää jututhan varmasti kuuluu melkein jokaisen expatin elämään, ja kyllä tästä yli päästään. En vaan ihan tajua, että mistä tämä paha mieli nyt tuli, kun täällä on kaikki ihan hyvin.

***

It seems that I have finally reached the crisis phase of a culture shock. I was already wondering how well it has all gone. And it is all still well, nothing bad or weird has happened, maybe I'm just missing home. Anyway I'm sure this is temporary, hopefully very short-term state of mind, and I can get back to normal soon, as I am a bit tired of crying of all small things like finding a huge bug in our bathroom or Kuba pooping on the carpet.

Our first safari.

Wolfi päätti vähän ennen uutta vuotta, ettei jaksakaan odotella safarille pääsyä ens kevääseen asti (jolloin mun perhe tulee siis vierailulle <3) ja varas meille kahden yön kevytsafarin Lake Mburon luonnonpuistosta. Hetki hintoja vertailtuamme päädyttiin siihen, että valmiin safaripaketin sijasta tehdään omatoimimatka, joka tässä tilanteessa tuli about puolet halvemmaksi (halpaa hupia se ei kyllä silti ole, näitä äkkilähtöjä tuskin tulee kovin montaa tehtyä).

Lake Mburo sijaitsee vajaan 250 kilometrin päässä Kampalasta, ja oltiin kuultu kavereilta, että sinne vievä tie on hyvässä kunnossa, mikä osoittautui tositarinaksi. Matka kesti noin neljä tuntia, ja välissä pysähdyttiin päiväntasaajalla näpsimässä muutama turistikuva.

The prettiest bottom I have ever seen <3

Majotuttiin tyyriin puoleiseen luksustelttaleiriin, joka oli kyllä ainakin lähestulkoon hintansa arvoinen. Palvelu Kimbla-Mantana Campissa oli kyllä aivan omaa luokkaansa, ja täyshoidolla sai masut turvoksiin. :D Yksi erittäin hyvä puoli tässä leirissä oli se, että se sijaitsee aikalailla luonnonpuiston keskellä ja sieltä on helppo ajella ympäriinsä. Ja olihan se aika khuulia nukkua ihan oikeasti luonnon ympäröimänä, ja kuulla eläinten äänet yöllä (oli muuten pirun kylymä).

Mullahan ei mitään aiempaa safarikokemusta ole, joten ei oo paljon mihin verrata, mutta tää puisto oli kyllä aika magee, vaikkei siellä niitä hurjimpia elikoita asustakaan. Siisteintä oli ajella kuoppaisilla, kiemuraisilla teillä omalla autolla ihan yksikseen ja törmätä vähän väliä seepraan, apinaan tai pumbaan eli villisikaan (ei siis tietenkään fyysisesti törmätty). Tiesitkö muuten, että pumba tarkoittaa swahiliksi tyhmää? :D Toinen tosi mahtava juttu, jonka ainoastaan tässä puistossa voi tehdä, on safari kävellen. En olis ikinä kuvitellu, että innostuisin safarista näin paljon, mutta se oli vaan jotenki niin hassu, utopistinen fiilis dallailla siellä eläimien keskellä niiden tekemillä poluilla.

Eli niinpä kävi, että tästä safaripessimististä tulikin yhtäkkiä safari-intoilija. Vielä jos jaksais muutaman kuukauden odottaa niin pääsee näkemään esim. kirahveja Murchison Fallsille!

We were apparently very lucky to see a hippo on dry land - usually they prefer water during daytime

Wolfi could not wait till next spring for a safari and decided that we will start our new year in a bit out of the ordinary way. So at 7 am on 1st of January we took off to spend two nights in a luxury tent camp in Lake Mburo. The drive took about 4 hours, and even though we heard there's nothing to see on the way, I disagree. What could be more interesting than to see the life in all the small villages, and the greenest scenery ever! We also had must-have photo-break at the Equator.

The accommodation was pricey (it seems to be the rule here) but it was worth it. Amazing service, more than enough food, very cool tent with proper toilet and a perfect location in the middle of the national park. If someone is interested of more details the camp is called Kimbla-Mantana.

I was not super enthusiastic about safari before (as I never had one), but this one definitely changed my mind. Even though you cannot see all animals in this park, it has it's own benefits. You are free to drive around with your own car whenever you like and as much as you want. We also did a walking safari with ranger, something you cannot do in a park full of dangerous predators, and it was awesome! :D it felt like someone dropped us in the middle of Lion King setting. I recommend!