Friday, December 25, 2015

Vierivä kivi ei sammaloidu...

Viimeinen postaus on kirjotettu auton takapenkillä matkalla lentokentältä Neuburgiin. Tätä kirjottaessa istun sen saman auton penkillä matkalla vastakkaiseen suuntaan...

Joulu on meidän osalta taputeltu ja nokat suunnattu kohti Ugandaa. Muutama perhonen vaeltelee mahanpohjalla - mitähän tästä tulee. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Oon kyllä ihan kypsä matkalaukkuelämään ja on ihanaa päästä omaan kotiin, mutten ole täysin vakuuttunut että Kampala on oikea paikka meidän kodille. Mutta eipä mene kauaa kun ollaan taas Euroopassa, tällä kertaa pysyvämmin. Elokuussa puistelemme Afrikan pölyt jaloistamme (ainakin tällä erää) ja muutamme Tallinnaan! Jos siellä vaikka viihtyis hieman kauemmin. Alkaa nimittäin tää pakkaaminen riittää yhdelle ihmiselämälle. :D (Jotta ei kuitenkaan kävisi liian tasaiseksi muuttoa odotellessa, varasimme loman Dubaihin helmikuussa.)

Että sellasta. Hyvää joulua! Ja onnellista uutta vuotta, jos sattuisi niin hassusti käymään, etten ehdi kirjoittamaan ennen vuoden vaihtumista. ;)

***

The last post was written in the back seat of the car while driving from Munich airport to Neuburg. While I write this one I'm sitting in that same car on the way back to the airport...

Christmas came and went (for us at least) and now we are heading back to Uganda. I've got some butterflies in my stomach - I'm glad to get home but I'm not sure if Kampala is the right place for our home. Hopefully everything will work out fine. It will not be long though until we are permanently back in Europe; we are moving to Tallinn next August! And maybe we'll even settle there for some years. I'm so full of packing and unpacking, it's coming out of my ears.. :D (but just to make sure we would not get bored before moving, we booked a holiday in Dubai in February.)

So that's that. Merry Christmas. And happy new year too, in case I'm too busy to write before it's 2016. ;)

Tuesday, December 8, 2015

Pikakelauksella...

Viis viikkoa Helsingissä hurahti (odotetusti) hurjaa vauhtia ja tänään olikin taas aika pistää kamat kasaan ja suunnata nokka kohti Saksanmaata. Jokseenkin synkistä keleistä huolimatta viihdyimme kaikki mainiosti. Ja olihan niitä aurinkoisiakin päiviä. Töölöstä vuokratun kämpän sijainti oli niin mainio, ettei tylsää päässyt tulemaan. Oli ihanaa vihdoinkin viettää rauhassa aikaa Helsingissä, vaikka kyllä nämä viikot aika kiireisiä loppujen lopuksi olivat. Mutta tällä kertaa meillä oli enemmän aikaa nähdä kavereita ja perhettä ja vaihtaa kuulumisia. Ulkona tuli syötyä paljon, en uskalla edes ajatella kuinka paljon rahaa paloi, mutta tulipahan testattua esim. Helsingin burgeri-scene aika perusteellisesti. Sen sijaan shoppailut jäi tällä kertaa vähemmälle (no okei, kyllähän sieltä taas yks Muumi-muki ja Kivi-lyhty mukaan tarttui), koska pakkasin "hieman" runsaanlaisesti tavaraa mukaan eikä laukuissa näin ollen ollut yhtään tilaa tuliaisille...

Meidän Leevillä taitaa olla joku matkustusgeeni; menolennon tavoin tämänpäiväinen paluulento sujui kuin unelma. Kuten olin etukäteen kuullutkin, eivät vauvan korvat taida reagoida nousuun ja laskuun samalla lailla kuin aikuisen, tai ainakaan Leevillä ei tuntunut olevan mitään ongelmia. Leeviä ei paljoa lentäminen hetkauttanut, vaan omaan korvaan käyvä jatkuva hurina tais vaan unettaa pikkuherraa. Jos joku koskaan väittää, ettei vauvan kanssa voi matkustaa, saatan esittää vastalauseeni. Finnairia voisin tässä kohtaa kiittää oikein pätevästi palvelusta; molemmilla lennoilla saatiin kaukalo ilmaiseksi sisälle matkustamoon, kun ylimääräistä tilaa kerran oli. (Ehkäpä teen kokonaisen postauksen joskus tästä matkustusaiheesta, sitten kun kokemusta on kertynyt enemmän.)

Leevi on kasvanut aika hyvää tahtia, muutamat vaatteet on jo jääneet pitkällä ja hoikalla pojalla pieniksi. Muutama viikko sitten todistimme ensimmäisiä hymyjä, ja nyt poitsu vastaa hymyyn ja naureskelee meidän jutuille. Ihan mahtavaa saada vastakaikua ja reaktioita, ihan eri fiilis leperrellä vauvalle. Päätäkin pidellään jo aika kivasti, varsinkin sylissä ollessa. Leevi ei enää viihdy ollenkaan pikkuvauvan tavoin sylissä maaten vaan häntä täytyy kantaa pystyasennossa kasvot menosuuntaan niin että hän voi ihmetellä maailman menoa. :)

Yritän nyt kunnostautua blogin päivittämisessä. Suomessa oli niin paljon muuta tekemistä, aina oli joku lehti luettavana tai uusin tosi-tv-sarja katsottavana, mutta nyt loppui tekosyyt! (Btw. Tekosyyt sais loppua myös ylettömän syömisen suhteen...)

***

I apologise, but I'm super-lazy to translate now... Here comes short review:

Five weeks in Finland passed quickly, we had loads of fun with friends, family and food.

Leevi has probably some kind of travel gene as he is such an easy travel companion. He has grown quite a lot and starts to be much more responsive these days. Leevi is quite a smiley boy most of the time, if food and sleep supplies work properly. :D it's just amazing to see your own child smile at you. As cheesy as it sounds. :P

Tuesday, November 10, 2015

Ihana Helsinki

Helsinki hemmotteli meitä muutamalla mielettömän upealla päivällä, taitaa olla aika harvinaista ellei ennenkuulumatonta, että tälläisiä kelejä olisi marraskuussa. Nyt ollaan palattu maan pinnalle ja ilma on mukavan syksyinen. Ensi viikolle uhkailivat jo luntakin.

Ollaan asetuttu tänne aika kivasti. Meillä on kalustettu vuokrakämppä Töölössä, jonka löysin Facebookin kautta jo joskus alkukesästä, kävi kyllä hyvä mäihä. Kämppä on tosi siisti ja kivasti sisustettu, ja ihan sopivan kokoinenkin, vaikka aluksi tuntui pieneltä meidän viime aikaisiin lukaaleihin verrattuna. Parasta on kuitenkin sijainti; keskustaan kävelee alle kymmenessä minuutissa, samoin Hietsuun ja Töölönlahdelle. Ihanaa, kun vihdoin on enemmän aikaa talsia näissä maisemissa, viime vuosina kun Helsinki-päivät ovat keskittyneet lähinnä Kampin ja Kauppatorin välimaastoon. Aika turistiksi sitä itsensä täällä jo tuntee näin muutaman vuoden poissaolon jälkeen. Helsinki tuntuu kovin isolta pikkuiseen Neuburgiin verrattuna, ihmisiä ja liikennettä riittää. Ihan kuin olisi isossakin metropolissa. :P


Ensimmäinen viikko meni hujauksessa pitkiä kävelylenkkejä tehden ja uusiin (tai no mulle jokseenkin vanhoihin) kulmiin tutustuessa. Ja ollaan toki tavattu ystäviä ja sukulaisiakin. Leevin syntymäjuhlat järjestettiin sunnuntaina, ja melkein koko suku pääsi paikalle. Ollaan yritetty olla tekemättä liian tiukkaa aikataulua, olisi kiva vaan spontaanisti päättää mitä tänään tehtäisiin, mutta niin vain on kalenteri taas täyttynyt kovaa vauhtia. :D

Haluaisin kovasti testailla Stadin ravintolatarjontaa, täällähän on hirveästi kivan kuuloisia paikkoja. Jotenkin sitä ei silloin tajunnut kun asui täällä, tai ehkä mielenkiintoisia paikkoja on enemmän kuin ennen. Toivottavasti ei käy niin klassisesti että päädytään vain Heseen ja Amarillochicosbravuria-tyyppisiin mestoihin. Suosituksia erityisesti hyvistä (vauvaystävällisistä) lounaspaikoista saa laittaa tulemaan. Meidän onneksemme Leevi on erinomaista lounasseuraa. :)


Helsinki welcomed us with some extraordinary gorgeous weather, and we spent the first days wandering around the sunny seaside. Now the weather is getting more November-like, but it's ok, it's still better than I expected.

We have settled down here quite nicely. I found a flat right outside city center in Töölö, and the location could not be any better. It's so nice to finally have time to walk around aimlessly; on the last holidays Helsinki-days have been mostly about shopping centers and tourist attractions in the center. Helsinki feels like a proper metropolis compared to the cosy, little Neuburg. So many people and so much traffic here! :D

First week went again so quickly. We've already met some friends and almost the whole family; on Sunday Leevi had his birth party, where he was welcomed to the family. I wanted to have quite open schedule while we are here, so that we could be spontaneous, but somehow we've managed to fill the calendar again. :P  


I would really like to test as many interesting restaurants here as possible, at least what comes to lunch places (Leevi is better company for lunch than dinner). There seems to be so much new places in Helsinki, or maybe I just did not notice them before. If you have any suggestions for lunch places worth visiting, let us know! 


Sunday, November 1, 2015

Ekat viikot Leevin kanssa.

Meidän vaavi on jo yli kuukauden ikäinen! Alkaa pikkuhiljaa usko kasvaa siihen, että meistä on tähän, ollaanhan me jo näin kauan onnistuttu pitämään vauva hengissä ja vieläpä ihan hyvinvoivana. Kuukausi tuntuu yhtä aikaa lyhyeltä sekä äärettömän pitkältä ajalta; onko siitä muka vain neljä viikkoa kun kannoimme Leevin kotiin ensi kertaa? Mutta toisaalta miten voi olla että näihin viikkoihin tuntuu mahtuneen ainakin puolen vuoden edestä huonosti nukuttuja öitä?

Jatketaanpa siitä mihin viimeksi jäätiin: vauva oli siis onnistuneesti saatu masun tälle puolelle, ja pääsimme perhehuoneeseemme toisiamme ihmettelemään. Päivän kulusta en muista paljoakaan (oikeastaan vain sen, että minulla oli hirveä nälkä, mutta en saanut syödä ennen kuin puudutteen vaikutus oli poissa). Kolmen maissa yöllä yksi hoitajista huolestui Leevin äännekkäästä hengityksestä ja kutsui paikalle lastenlääkärin. Pian tämän jälkeen tuli elämäni kamalin hetki; lääkäri ilmoitti että Leevi viedään lastenosastolle tarkkailuun ja voimme tulla katsomaan häntä aamulla. Ilmeisesti mitään vakavampaa ei koskaan epäilty, tarkkailun sanottiin olevan normaalikäytäntö. Itse olin äärettömän vihainen ja surullinen siitä, että omasta mielestäni terveen oloinen vauvani vietiin pois minulta. Vieläkin asian ajattelu saa tunteet kuohumaan, mutta ymmärrän toki nyt,että lääkärit halusivat varmistaa Leevin olevan kunnossa. Hengityksessä ei onneksi ollut mitään vikaa, ainoastaan verensokeri oli hieman alhaalla, mutta se saatiin saman päivän aikana kuntoon. Loppujen lopuksi Leevi vietti lastenosastolla puolitoista yötä. Elämäni pisimmät 30 tuntia. Tämän jälkeen pääsimme vihdoin toden teolla tutustumaan uuteen perheenjäseneemme.

Alun vaikeuksien jälkeen vauva-arkemme on rullannut aika kivasti; lähes päivittäin olemme käyneet jossakin, lounaalla, shoppailemassa, tapaamassa perhettä ja ystäviä. Olemme hyväksyneet sen, että iltakuuden ja -kymmenen välillä tissi on ainoa Leeville kelpaava asia, olemme vaihtaneet tuhat ja yksi vaippaa ja saaneet lähes tulkoon yhtä monet pissat päällemme. Olemme oppineet että tissin lisäksi Leevin lempiasioita ovat hiustenkuivaajan lempeä puhallus ja iskän hoilaamat futis- ja lätkähymnit villillä tanssilla höystettynä. Olemme onnistuneet luomaan jonkinnäköisen päivärytmin ja olemme onnistuneet pitämään parisuhteen hyvinvoivana. Itse pidän suurena saavutuksena sitä, että olen edelleen jokseenkin tervejärkinen univajeesta huolimatta (viime viikolla mentiin kyllä jo aika rajoilla).Tokihan meillä on ollut yöuniin ja imettämiseen liittyviä ongelmia, joihin lähes jokainen perhe törmännee jossain vaiheessa. Mutta nyt alkaa tuntua siltä, että olemme päässeet jokseenkin kärryille tässä hommassa. Kunnes törmäämme seuraavaan probleemaan. ;)

Jotta elämä ei kävisi liian rutiininomaiseksi, muutamme huomenna kokonaiseksi viideksi viikoksi Suomeen! Pisin aikani kotona Pohjolassa sitten vuoden 2012. Aika jännää! :)

***

Our little baby is already over one month old. I am quite amazed that we've managed to keep him alive and well for so long, I'm actually starting to believe that we can do this! It's funny how, at the same time, time has passed very quickly and so so slowly; it's hard to believe that it was already more than four weeks ago when we first brought Leevi home, feels like last week. And at the same time it seems like there has been at least 90 badly slept nights in this month. :D

So let's continue where we left last time. After successfully getting the baby out of the belly, we finally got to meet him and see what we've created. I do not remember much of the first day (only that I was extremely hungry and they did not let me eat before the evening). Around three o'clock at night one of the nurses got worried about Leevi's breathing and called a pediatrician to check him. I was not very worried as to me Leevi seemed all fine. Soon after this came the worst moment of my life: the doctor wanted to take Leevi to the kids' clinic for surveillance, even though nothing seemed to be terribly wrong. She told us that we could come and see him on the next day once I was able to get up from the bed. I was so mad that they took my baby, but of course I do realize now that they just wanted to make sure he was fine. At the clinic they found out that there was nothing wrong with Leevi's breathing, but the blood sugar levels were a bit low. Luckily this was fixed soon. However, Leevi had to stay at the clinic for another night. Those were the longest 30-something hours of my life. Within one day my baby, who had been with me 24/7 for over 9 months, was taken away twice... Finally on Thursday afternoon we got him back and we could start to get to know our new family member. :)

Since then we've been doing quite well. We've been going out almost every day: walking, having lunch, shopping, meeting friends and family. We've learned that between six and ten in the evening nothing else except boob calms Leevi down. We've changed thousand and one diapers and got peed on almost as many times. We'we learned that apart from the boob, Leevi's favorite things are the warm air of a hairdryer in his hair and dad's football and ice hockey hymns. We've managed to create some kind of daily routine and we've managed to keep the relationship healthy. I myself consider it a huge achievement that I'm still somewhat sane despite of the lack of sleep. Of course we too, as all the other families, have had our issues with sleeping, stomach aches and breastfeeding, but nothing that we could not handle.

So that the life would not get too routinized, tomorrow we will move to Finland for five weeks, yuhuu! The longest time I've been home since 2012. Exciting!! :)

Friday, October 23, 2015

Yksi kokemus saksalaisesta terveydenhuollosta.

Nyt alkaa itse tapahtumasta olla sen verran aikaa, että lienee hyvä kerrata sen kulku ennen kuin se hautautuu valvomisesta ja imetyksestä dementoituneiden aivojen perukoille...

Sanotaan nyt näin alkuun, että henkilökohtaisesti olen tyytyväinen saksalaiseen terveydenhuoltoon, vaikka välillä valvonnan ja tarkkailun määrä vaikuttaakin ylimitoitetulta. Mutta parempi niin päin. Vertailukohtaa minulla ei varsinaisesti ole; en (onnekseni) ole joutunut tutustumaan esimerkiksi suomalaiseen systeemiin kovin syvällisesti. Täällä (ymmärtääkseni, korjatkaa jos puhun puuta heinää) jokainen valitsee itse vakuutusyhtiön, joka sitten kattaa itse määrittelemänsä määrän terveydenhuoltopalveluista, eli homma on mutkikkaamman kuuloista kuin suomalainen suoraviivainen sosiaaliturva. Noh, eipä siitä sen enempää, olen saanut melko huolettomasti olla ihan ulapalla näistä asioista, kiitos järjestelmällisen mieheni.

Täällä ei ole Suomesta tuttua neuvolasysteemiä, vaan jokaisella kunnon saksalaisnaisella on oma gynekologi, jonka luona on käyty suurinpiirtein ensimmäisistä menkoista lähtien. Tämä luottotohtori hoitaa sitten luonnollisesti myös raskauden seurannan. Lääkärin lisäksi nainen voi halutessaan valita myös kätilön, jonka luona voi käydä raskauden aikana ja joka lapsen syntymän jälkeen tekee kotikäyntejä jopa päivittäin, perheen tarpeiden mukaan. Aivan mahtava systeemi muuten! Joissain tapauksissa oman kätilön saa mukaan myös synnytykseen, mutta tätä ei (kai?) yleensä vakuutus korvaa. Minullahan ei luonnollisesti omaa Frauenarztia ollut, joten valitsimme hänet perustein "ensimmäinen jota suositeltiin jonkun tutun tutun toimesta". (Suositukset ovat iso tekijä tässä hommassa, on yleistä että äiti ja tytär käyvät samalla lääkärillä, ainakin täällä pikkukaupungissa. (Kuulin myös, että aina silloin tällöin käy niin että asiakas alkaa seurustella lääkärin pojan kanssa ja sitten pitää vaihtaa lääkäriä.)) Kuulin itse vasta juuri ennen ensimmäistä käyntiä että lääkärini on mies, ja vaikka se on minulle ihan ok, olisin itse todennäköisesti valinnut naisen. Mutta koska en jaksanut perehtyä asiaan vaan annoin Wolfin hoitaa, niin ei parane valittaa. Lääkäri joka tapauksessa oli kohtelias ja mukava, kovasti englantia yrittävä herra, jonka luona loppujen lopuksi taisimme käydä vain kahdesti. Kätilön valitsimme englanninkielen taidon perusteella, ja löysimmekin, ainakin sellaisen joka ymmärtää kun minä puhun englantia. Hän tosin vastaa saksaksi. Kätilö on suorasanainen ja kaunistelematon, mutta kuitenkin mukava viisikymppinen rouva, joka on intohimoinen jalkapallofani (täällä naisetkin tuntuvat olevan sekaisin futiksesta). Kun hän, Bayern München-fanina, sai tietää Wolfin kannattavan Dortmundia, meinasi asiakkuussuhde loppua lyhyeen. Sain kuitenkin hänet vakuutettua puolueettomuudestani.

Kätilön ja lääkärin luona käytiin vuoroviikottain raskauden seurannassa. Kätilö hoiti perus sydänkäyrät ja pissatestit, lääkäri ultrasi joka kerta, joka oli minulle yllätys. Suomessa kun normaaliin raskaudenseurantaan kuuluu ilmeisesti kaksi ultraäänitutkimusta. Minulla niitä kertyi koko raskauden aikana niin monta, että sekosin laskuissa. Viimeisellä raskauden aikaisella tapaamisella kätilön kanssa hän ei ollut tyytyväinen vauvan sydänkäyrään ja lähetti meidät sairaalaan tarkistamaan, että kaikki on kunnossa. Ja vaikka sydänkäyrä näyttikin siellä ihan normaalilta, päättivät he pitää minut tarkkailussa kaksi päivää, jonka aikana en saanut poistua sairaalan alueelta vaikka kaikki oli hyvin (tässä yksi syy siihen miksi tunsin olevani hieman ylisuojeltu). Pääsimme siis tutustumaan sairaalaan jo etukäteen. Laskettuna aikana eli perjantaina 25.9 lääkärit sitten laskivat minut takaisin vapaalle jalalle, ja ehdimme viettää kotona vierailevan äitini seurana kokonaiset kolme yötä, kunnes taas maanantaisella kontrollikäynnillä lääkäri määräsi minut jäämään sairaalaan. Ja tällä kertaa synnytyksen käynnistykseen, eli kotiin ei enää ilman vauvaa lähdetty.

Synnytyshän ei sitten mennytkään yhtään niinkuin suunnittelin, mikä kyllä lienee asian laita useimmille naisille. Lääkkeettömästä, luonnollisesta synnytyksestä päädyttiin käynnistyksen ja synnytyksen lääkkeellisen keskeytyksen kautta kiireelliseen sektioon. [Synnytys päätettiin käynnistää vauvan pään verisuonissa olevan paineen vuoksi. 8 tuntia käynnistymisen jälkeen supistukset jouduttiin lopettamaan, koska vauvan sydänkäyrät tippuivat ja vaikka ne normalisoituivat pian, kiireelliseen sektioon päädyttiin, koska synnytyksen uudelleen käynnistäminen olisi vienyt liikaa aikaa ja vauva oli tulossa ulos väärässä tarjonnassa.] Lopputuloksena on kuitenkin maailman suloisin, terve poikavauva, joten ei kai sillä ole niin väliä, miten hän tähän maailmaan saapui. Olen toipunut keisarinleikkauksesta ennätysvauhtia, ainakin fyysisesti. Henkisen puolen toipuminen tulee todennäköisesti esiin siinä vaiheessa, jos joskus saamme lisää lapsia. Vaikka aina toisinaan pohdin olisiko synnytys sujunut paremmin, jos sen kulkuun ei olisi puututtu käynnistyksellä, uskon silti, että lääkärit tekivät kuten parhaaksi näkivät, ja sen ansiosta meillä on terve lapsi. Eli kiitos vaan saksalaiselle terveydenhuollolle ja erityisesti St. Elisabeth Klinikille täällä Neuburgissa. :)

***

As long as I can still find the information from my foggy brain, it is time to write about how I experienced the German health care.

Based on my week or so in a hospital here, I'm satisfied with the treatment that I and my son got (even though the Abendessen was highly unsatisfying). In some point I was overwhelmed by the protection and supervision, but better too much than too little, right? I don't really have any similar experience from Finland or any other country so I am not able to compare, but from what I have heard, I think they are (even) more careful here than in Finland. And what comes to the system, it seems to be more complicated than at home; as far as I've understood (thanks to my well-organized husband I don't need to worry about these things) everyone chooses their own insurance company, which then pays things that they decide to pay. In Finland we all belong to the same social security, that covers the same things for everyone (on top of this you can have an insurance from work and of course your own private insurance). Anywhoo, might be that I'm not correct about these "facts" so please let me know if I got it all wrong.

In Finland we have a system called "neuvola", where all pregnant women go for their prenatal check-ups and where the babies are checked regularly after birth. In addition to the prenatal check-ups, if everything is fine, women get to go to the doctor twice (?) and get two ultrasounds. Here in Germany every proper German woman has her own Frauenarzt since they first got their periods or something. This trusted friend then naturally takes care of the pregnancy follow-up. In addition to that one can choose a midwife ("Hebamme" who works kinda like a freelancer) who can also do the check-ups and who does postnatal home visits to check the woman and the baby. This, I have to say, is a truly amazing service; you don't need to go anywhere with the newborn, but you get to ask all the stupid questions in the peace and calm of your own home. You can have check-ups every day or once a week or anything in between, as you wish. (And you have motivation to keep your home in some reasonable condition to avoid the visit from child welfare officers.) In some cases if you are ready to pay, you can also have your own midwife in the labor.

I, naturally, did not have my very own Frauenarzt here in Germany (or anywhere else for that matter), so we chose one based on someone's recommendation (I think, or maybe he was the first one in phone book?). Recommendation is a big factor in this business; it seems that quite often the mom and the daughter go to the same doctor, at least here in the small town. Even I was a bit disappointed to hear that my doctor was a man (I can only blame myself being lazy and not checking it earlier) but in the end he was ok. He always tried to explain things in English, more or less successfully. And all in all I think I only had two appointments with him. Our search for midwife ("Hebamme") had one requirement; she should speak English. We found one who understands English and speaks rather understandable German. Close enough. She is actually quite nice; straightforward, no nonsense kinda person. And crazy about football (apparently also German women are football freaks), which is a plus for Wolfi, except that she is a Bayern fan. (She almost cancelled our appointments when she heard that Wolfi is a BVB fan, but I got her convinced that I have nothing to do with that.)

In the end of the pregnancy when we arrived here, I visited the doctor and the midwife every other week, so that every week was some kind of check up. I had so many ultrasounds I can't even count them anymore. In the beginning it was nice but towards the end it seemed a little unnecessary. On the last visit at the midwife she wasn't happy with the heartbeat of the baby and sent us to the hospital for a closer look. And even though after that the heartbeat was always fine they kept me in surveillance in the hospital for two nights, which to me seemed a bit too much. Well, at least we got to know the hospital already before the real deal. On the due date, Friday 25.9, the doctors let me out and three nights later I checked in again. This time we were not gonna go home just the two of us anymore, as the doctor decided to induce the labor.

So as I mentioned already, the labor did not go according to my plan (but then, whose does go?). Quite the opposite I'd say actually. From the wish of non-medicated, natural labor I went into medically induced labor which finally ended up in a c-section. [The labor was induced because the veins in the baby's head seemed a bit swollen. Then 8 hours after labor started the doctors had to give me medication to stop the contractions because the baby was in trouble. As it might have taken forever to get the labor going again and it would have been too risky, they had to do a c-section.] Oh well, as the end result was a beautiful, healthy baby boy, it does not matter how he came into this world. (Perhaps I'll wish for a c-section next time and end up having spontaneous home birth. :P) Physically I have recovered well, the mental side we'll see latest if we get more kids some day. Sometimes I'm wondering whether the labor had gone so "bad" if it would have started naturally, but in the end I'm sure that the doctors did what they thought was the best thing at the moment and that is why we have a healthy child. So I'm thankful to the German health care and especially to the St. Elisabeth Klinik in Neuburg. :)

Monday, October 12, 2015

Tervetuloa Leevi!

Tätä uutista on odotettu kauan: meidän pikkuinen poikamme näki päivänvalon ensi kertaa 29. syyskuuta. Eli huomenna hän on jo kaksiviikkoinen! Aika menee hurjaa vauhtia (paitsi aamuöiden loputtomat tunnit) enkä millään ole ehtinyt aiemmin kirjoitella. :D

Ensimmäiset päivät uuden perheenjäsenemme kanssa ovat olleet (yllätys yllätys) uuden opettelua, meille kaikille. Mun vauvanhoitokokemus ennen Leeviä on pyöreä nolla, joten kaikki vaipanvaihdosta tuttien steriloimiseen on ollut uutta ja jännää. :P Wolfillakaan ei aiempaa kokemusta taida olla, se nyt vaan on luonnostaan hyvä lasten kanssa. Sen olen jo oppinut että vauvan kanssa on ihan turha suunnitella mitään, koska vaikka se nukkui eilen koko päivän, saattaa se tänään vaatia jakamattoman huomiosi. "Hyvin" nukutun yön (vähintään neljä tuntia unta, mieluiten yhtäjaksoisesti) jälkeen olo on itsevarma "kyllä me pystytään tähän", kun taas huonon yön jälkeen tekee mieli käydä sairaalassa pyytämässä josko vauvan saisi takaisin masuun. Kuten etukäteen aavistelinkin, en muuttunut synnytyksen myötä superäidiksi, joka tarvitsee pari tuntia unta viikossa ja pystyy silti toimimaan normaalisti. Mun kärsivällisyys ja toimintakyky laskee pakkasen puolelle heti jos vuorokaudessa tulee nukuttua vähemmän kuin kahdeksan tuntia. Tähän mennessä unenpuutteesta on eniten kärsinyt saksankielen taitoni; en enää ymmärrä puoliakaan siitä mitä ennen.

Mutta vaikka vauva-arjen rankkuus on yllättänyt (luulin olevani hyvin varautunut, mutta nyt ymmärrän kliseen "ei siihen voi varautua"), niin onhan tuo tissillä tuhiseva pötkylä suloisin asia ikinä ja on vaikea uskoa että me ollaan hänet luotu. Tähän mennessä Leevin söpöimpiin juttuihin kuuluu unien jälkeinen kokonaisvaltainen venyttelytuokio (josta olisi hyvä vanhempienkin ottaa mallia) ja siihen kuuluvat ilmeilyt. Myös viime päivien silmät suurina tuijottelu on hyvin hellyyttävä näky. <3

En tiedä vielä kirjottelenko synnytyksestä sen tarkemmin, mutta yhden asian voin kertoa: sillä synnytyssuunnitelmalla olisi voinut pyyhkiä takapuolensa. Eli tässä ei todellakaan päde "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". :D


Our son, Leevi, is finally here! He was born on 29th of September and is almost 2 weeks old now. Time seems to be flying now (except those long hours between 2am and 7am) and I haven't had time or energy to write earlier.

As you can imagine these past days have been full of new things, as our previous childcare experience was zero. Everything from changing diaper to sterilizing dummies is new and exciting. Wolfi seems to be natural with the baby though, singing and dancing around with him. :) One thing that we have already learned is that you cannot plan anything with a baby; if he slept the whole day yesterday, it definitely does not mean than he would do the same today. After a "well"-slept night (at least four hours of sleep, preferably in one piece) I feel very confident that we can do this, but after not so good night I would like to go to the hospital and ask them to put the baby back in my belly. Unfortunately the famous mother hormones did not quite find this address, at least what comes to the ability to function normally with less than 8 hours of sleep every day. My patience and performance suffer greatly from the lack of sleep; the biggest looser so far has been my German skills, which are almost non-existent now.

But don't get me wrong, even though the new life with a baby has surprised me with its harshness (now I get the cliche "you cannot prepare for it"), it is so amazing to think that this world's cutest little boob sucker came from us. So far one of the cutest things to watch is Leevi's after-nap stretching sessions and the face expressions that belong to it. For a few days now, he has also been awake quite a lot, viewing the big wide world with his dark button eyes. <3

What comes to the birth, I'm not sure if I'll write more detailed birth story, but one thing I can say: the birth plan found it's true purpose as toilet paper. So I cannot confirm the saying "well planned is half done". :P

Sunday, September 27, 2015

Kärsivällisyyttä koetellaan.

Varmaan luulette siellä, että oon jo poksahtanut ja onnellisesti vauvahuuruissa kun ei taas mitään oo hetkeen kuulunut. No, näin ei ole suinkaan päässyt käymään, vaan täällä ollaan edelleen yhdessä osassa. Laskettu aika oli perjantaina, eli nyt ollaan 40+2, eikä poika tunnu pitävän kiirettä. Kuten kirjoituksen sävystä saattanette arvata, alkaa tämä jo hieman ottamaan pattiin, vaikka kovasti yritin etukäteen valmistautua "yliaikaan". Oikeasti yliaikainenhan vauva on vasta kun mennään 42+, jonne on vielä matkaa. Toivottavasti niin kauaa ei tarvitse odotella.

Mun äiti tuli tänne tiistaina, joten ollaan päästy viettämään jonkin verran aikaa yhdessä. :) Valitettavasti ei kuitenkaan ihan niin paljon olla ehditty tekemään kuin suunnittelin, koska jouduin heti keskiviikkona sairaalaan tarkkailuun kahdeksi yöksi ja sen jälkeen mulle iski kaamea flunssa... Tarkkailun syynä oli se, ettei meidän kätilö ollut keskiviikkoaamuna tyytyväinen vauvan sydänääniin. Ne oli kuitenkin kaikissa myöhemmissä testeissä ihan normaalit ja ultrassakin vauvalla oli kaikki hyvin. Oli jokseenkin ärsyttävää viettää sairaalassa kaksi päivää, kun mitään vikaa ei ollut, mutta kai se on parempi olla ylivarovainen kuin ei tarpeeksi. Nyt ollaankin sitten käyty joka aamu käyrillä, ja kaikki on edelleen kunnossa. Onneksi sairaala on lähellä, eikä siellä käymiseen tuhraannu hirveästi aikaa. Vaikka mitäs muutakaan meillä tässä on? :D Ja on myös kiva, että sitten tositoimiin päästessä on tuttu paikka ja tuttuja ihmisiä vastassa. Tähän mennessä kaikki ovat olleet tosi mukavia ja yrittäneet parhaansa mukaan puhua englantia, joten en ole tästä asiasta kovinkaan huolissani enää.

Torstaina sairaalassa väläyteltiin jo käynnistämisen mahdollisuutta, joka hieman kummastutti kun perjantaina vasta oli laskettu, ja vauvalla ja mulla on kaikki hyvin. Suomessahan ilmeisesti käynnistellään vasta viikolla 42, jos ei mitään lääketieteellistä syytä aiemmin ole. Päätettiin kuitenkin vielä kärsivällisesti odottaa, tosin multa taitaa pian olla kärsivällisyys loppu. Ehkä ensi viikolla käynnistellään sitten, jos Bubi ei tajua itse tulla ulos. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että hän voisi pysyä masussa jouluun asti... :P Pitäkää peukut pystyssä, että tämä on viimeinen postaus, jonka kirjoitan vauva masussa potkien!


You probably think there's some baby news already, as I was a bit lazy updating. Well, there's not. Bubi is still inside his studio apartment and it seems like he likes it there very much. As you might notice from my tone, I'm not too happy about it. The due date was on Friday, so now we are 40+2. Even though I tried to get myself used to the idea of waiting the baby till week 42, it's getting on my nerves....

My mom came on Tuesday, but unfortunately we did not have too much time to do all the things I'd planned yet. On Wednesday morning I had to stay in the hospital for two nights, because our midwife was not convinced of Bubi's heartbeat. In the end everything was fine. :) Now we go to the test every morning until the baby is out. I also got a nasty flu, which, I can tell you, is not nice in this stage of pregnancy. Hopefully it'll be better tomorrow.

I was a bit frustrated by the fact that I had to stay in the hospital for two days for "nothing", but I guess it's better to be overly cautious. Anyway, at least now I know most of the staff and they know me, so going back for the real deal is much nicer. Everyone there has been friendly and tried to talk English to me, so I don't need to stress about that.

On Thursday the doctors suggested that the labor could already be induced on Friday, which was very surprising to me, as I've heard that in Finland they do it only if it is medically necessary, or the pregnancy goes overtime (42+). We were a bit overwhelmed by this choice, because of course, we'd like to meet Bubi as soon as possible. But there's risks in the induction and it is not natural. So we decided to wait, which I think was a good idea. But now, few days later, there's still no signs of labor whatsoever, and I'm running out of patience. So we'll see if they will suggest the same again on the following days, I probably cannot resist the temptation anymore. :P Keep your thumbs up that next time I'll write with the baby in my arms instead of my belly!

Wednesday, September 16, 2015

Lähiseutumatkailua: Regensburg, Nürnberg & Eichstätt.

Edelleen täällä odotellaan vauvaa, ja ajankuluksi ollaan reissattu ympäri ämpäri. Tässä muutama kuva matkan varrelta. :)

Regensburg ja Nürnberg olivat molemmat tosi viehättäviä saksalaiskaupunkeja, joista molemmista löytyy (jälleen kerran) vaikuttava vanhakaupunki. Ensisilmäyksen perusteella voisin jopa harkita muuttavani jompaan kumpaa näistä, jos tänne päin tulisi tarve muuttaa. Kummatkin ovat kompaktin kokoisia; Nürnbergissä asuu noin puoli miljoonaa ihmistä ja Regensburgissa huomattavasti vähemmän, mutta sinne eloa ja meininkiä tuo ilmeisesti suuri määrä opiskelijoita. Mukava huomata, että on täällä etelässä paljon muutakin kuin "vain" München.

Voipi olla, että meidän reissut ennen Bubin tuloa on nyt reissattu. Vielä jaksaisi kierrellä, mutta autossa istuminen ei oikein innosta, ja lähimaasto on aika koluttu jo. Ehkäpä kaupunkireissujen sijasta keskitymme luonnonhelmassa oleiluun, jos kelit sallivat. Ensi viikolla mun äiti tulee vierailulle, joten puuhaa riittänee Neuburgin ja Ingolstadtin esittelyssäkin.

***

We are still waiting for the Bubi, and in the meantime we've been all around Bavaria. Here's some pics along the way. :)

Regensburg and Nürnberg seemed both very cute German cities, with gorgeous old towns. I could imagine living in one of those cities, if it ever came necessary to move here. It's nice to notice that there's so much more here than "just" Munich.

It might be that now it is time to settle down, as there's not so many cities to see within reasonable driving distance. Maybe we'll make some trips to the nature instead. Anyway, next week my mom is coming and we are busy showing her around Neuburg and Ingolstadt.

Nürnberg
Nürnberg
Nürnberg
Nürnberg
Eichstätt
Nürnberg
Regensburg
Nürnberg
Regensburg
Nürnberg
Nürnberg
Nürnberg
Nürnberg
Nürnberg
Nürnberg
Nürnberg
Nürnberg
Regensburg

Sunday, September 6, 2015

Viikonlopun täydeltä vauva-asiaa.

Täällä ollaan edelleen yhdessä paketissa, ja todennäköisesti näin mennään ihan sinne laskettuun aikaan asti. Torstaina tuli täyteen viikko 37, joka tarkoittaa siis sitä, että meidän Bubi on täysiaikainen, ja näin ollen valmis ulkomaailmaan halutessaan. Torstaisen lääkärikäynnin perusteella vauvalla on kuitenkin sen verran hyvät oltavat masussa, että hän pysynee siellä vielä muutaman viikon.

Viime viikko meni jotakuinkin sellaisissa tunnelmissa, että vauva saisi tulla jo. Ei niinkään siksi, että mulla olis jotenkin epämukava olla, mutta olen vain hieman kärsimätön tapaamaan meidän palleron. Lääkärin sanat tulivat siis hienoisena pettymyksenä, mutta nyt kun olen niitä tässä hetken pohtinut niin onhan se kiva, että mun kroppa on vauvalle niin hyvä paikka olla, ettei hänellä ole kiirettä tänne kylmään, pahaan maailmaan. Kunpa Bubi vaan ulostautuisi ennen kuin äitini jo lentää takaisin Suomeen, lentoaikatauluja kun oli hieman haastavaa päättää. Näillä näkymin äiskä tulee muutama päivä ennen laskettua aikaa ja viipyy täällä kaksi viikkoa.

Torstaina selvisi myös, ettei meille todennäköisesti ole tulossa pelkäämääni jättivauvaa, vaan ihan normaalikokoinen, hieman alle 3,5 kiloinen jäpikkä. Kuinka huojentavaa!:D Hän on jo muutaman viikon killunut masussa pää alaspäin, joten asennostakaan ei tarvitse kantaa huolta. Kivut ja säryt ovat pysyneet kohtalaisina, vähän ikävästi vauvan pää (?) painaa tonne nivusiin, joka saa mut näyttämään lyllertävältä pingviiniltä...

Perjantaina päästiin tutustumaan sairaalan synnytysosastoon infoillan merkeissä. Yllätyksenä mulle tuli se, ettei täällä ole ollenkaan ilokaasua käytössä, se oli nimittäin ykkösenä listallani lääkkeellisistä kivunlievityksistä. Kätilön mukaan synnyttäjät vetelivät sitä sellaista tahtia, että unohtivat kaasupäissään kokonaan ponnistaa, joten sen käytöstä on luovuttu... Infoiltaan osallistui about 150 ihmistä, joka oli aikamoinen shokki, ilmeisesti myös järjestäjille. Ruuhkasta huolimatta kierros oli hyvin organisoitu ja päästiin synnytysosastoa ihmettelemään. Tutustumiskierroksesta jäi tosi hyvä maku (lukuunottamatta ryysistä, toivottavasti sairaalassa on tilaa kaikille...); kuten jo aiemmin olin lukenutkin, tämä sairaala on erityisesti luonnollisen synnytyksen ja kivunlievityksen kannalla ja tukea imettämiseen on hyvin tarjolla. En melkein malttaisi odottaa, että pääsen testailemaan rentoutumisammetta ynnä muita hienouksia. Yksi tärkeimmistä asioista sairaalassa minulle olisi se, että Wolfi voi myös yöpyä siellä. Tätä ei valitettavasti voi kukaan etukäteen taata, mutta ilmeisesti pitäisi olla aika huono tuuri, että kaikki perhehuoneet olisi varattu.

Lauantaina vuorossa olikin sitten koko päivän kestävä synnytysvalmennus Münchenissä. Valmennuksessa kävimmekin jo aiemmin Ugandassa, mutta päätimme kuitenkin ajankuluksi käydä siellä vielä täällä. Synnytysvalmennuksen pitäjä oli seitsemissäkymmenissä oleva amerikkalaismummo, jolla tuntui riittävän paljon mielipiteitä. Faktatiedon määrä jäikin sitten hieman vähäisemmäksi, mutta ehkä aihe on muutenkin enemmän mielipide- kuin tiedekysymys. Hirveästi mitään uutta ei koulutuksessa ollut, mutta eipä siitä varmasti haittaakaan ole olla (teoreettisesti) hyvin varautunut. Päivän parasta antia oli ponnistus- ja hengitysharjoitukset, ja samoilla viikoilla olevan suomalaisparin tapaaminen. 

Seuraavat pari viikkoa on kalenterissa aika tyhjää, muutama kaupunkireissu olisi kiva vielä tehdä, jos jalat kantaa. Helteillä kävimme monta kertaa uimassa ulkouimalassa, mutta nyt on vähän liian vilposaa, ja uimahallikin aukeaa vasta 12.9. :( Kävelylenkkejäkin olisi kiva tehdä, mutta niiden jälkeen saa varautua koko päivän lepoon, kun nivuset huutaa hoosiannaa. Lasketun ajan viikonlopulle olisikin ties mitä kaikkea kivaa Street Food Festivaleista Volksfesteihin, mutta saa nähdä päästäänkö niille ollenkaan. :D Onpahan sitten ainakin jotain häiriötekijää, jos Bubi päättää mennä yliajalle.

***

This weekend's topic has been "Baby". Unfortunately not yet the actual, real-life baby, but more theory. On Thursday our Bubi reached the mark of a full-term baby, so now he is physically ready for the outside world. :) We had an appointment at the doctor, and heard that the size of Bubsen is normal; he is estimated to weigh about 3,4 kg on the due date. The doctor also said that it seems like the baby has no hurry to come out, so it might well still be another 3 to 4 weeks. I would not mind him coming a bit earlier, but of course it's nice to know that my belly is a comfortable place to be. :D

On Friday we had a chance to participate on an info tour at the hospital. The amount of participants on this "Infoabend" was shocking - there was about 150 people - but apart from that the tour was a very pleasant experience. The Neuburg hospital is especially favoring natural birth and breastfeeding; things that are important to me. So I have no doubts about the hospital, I'm actually kinda looking forward to it already. :D

Saturday was a birth training day in Munich. We already had the training in Uganda, but decided to go again here, maybe mostly because we have so much time. :P Nothing really new came up, but at least now we are very well prepared (theoretically). The course teacher was a seventy-something American grandma who had a lot of opinions, but the amount of "fact knowledge" was perhaps not so high. Well, the topic is more about opinions that science anyway, isn't it? The best part of the day was the breathing and pushing exercises and meeting another Finnish couple.

For the next few weeks we don't have much program. Someone might say that it would be good to slow down a bit already. Funny how I thought that I'd have sooo much time to read books and do some (not very me-like) handicrafts, but now we've been so busy that in the evening I just pass out as soon as I see bed. Anyway I prefer it this way, time goes faster, so I'm pretty sure we'll manage to fill the calendar till the due date. Which is in 19 days!!

Friday, August 28, 2015

Lähiseutumatkailua: Tegernsee & Bad Tölz

Augsburgin reissun jälkeen vuorossa oli jylhiä järvimaisemia Wolfin synttärireissun merkeissä (synttärit oli jo muutama viikko sitten, mutta Wolfin vanhemmat kustansivat lahjaksi päivän valitsemallamme järvellä).



Kohteeksi valikoitui Tegernsee, Münchenistä etelään, parin tunnin ajomatkan päässä täältä meiltä. Reissu oli pitkänlainen masun ja turvonneiden jalkojen kanssa, mutta kyllähän paikka oli näkemisen arvoinen.

Jo matkanvarrella siirryttyämme autobaanalta pienemmille teille ajoimme supersöpöjen kylien läpi, ja ne muuttuivat yhä vain söpömmiksi järvelle päästyämme. Vaikka minulle suomalaisena järvimaisema onkin melko tuttu, ja suomalainen järvimaisema tietysti se paras, niin kyllä täältäkin löytyy! :) Ja aika erilaiset maisemat ovatkin, korkeiden kukkuloiden ja vanhojen, perinteisten rakennusten kera.



Järvellä loikoilun jälkeen ajoimme pieneen Bad Tölzin kaupunkiin, jossa emme kovin montaa katua ehtineet koluta. Siitäkin huolimatta sain taas kerran silmät pyöreinä kummastella, miten on mahdollista, että joka kyläpahasessa on niin komea "vanha kaupunki". Suomessa kun näitä kauniita, vanhoja keskustoja on melko vähän.

Tämän reissun perusteella saatamme vielä joku päivä hyvinkin majoittua johonkin Tegernseen rannalla sijaitsevaan kylään yöksi tai pariksi.

***

After our last week's trip to Augsburg, this week was Tegernsee's turn. Wolfi's parents gave him this trip as a birthday present, and so we packed the Müllers in the car and took off. The lake is about 2 hours away from here, and I must admit that even this short driving was getting hard on my belly and legs. But it was worth it!




Lakes aren't exactly something new to me as a Finnish person, and even I think Finnish lakes are the best in the world, I can't complain about this one either. Already on the way we drove through super cute villages, which only got cuter when we reached the lake. The lake was surrounded by big hills and traditional, old houses, pretty different from the Finnish lake views.



After the lake we had afternoon coffee in the near-by small town called Bad Tölz. It never stops amazing me how pretty all these little cities here are. I have probably never even seen an ugly Middle-European city. :P

Wednesday, August 26, 2015

Vauva-lehden raskaustesti.

Vauva-lehdessä on joka kuukausi testi, jossa odottava äiti vastailee lehden kysymyksiin. Ja koska itse niin kovasti pidän kysymyksiin vastaamisesta, päätin tehdä itse tämän kyselyn. :P


Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja

Mitään suuria ruokahimoja tai inhotuksia ei ole ollut, olen syönyt hyvällä ruokahalulla kaikkea sallittua koko raskauden ajan. Ihan alussa teki koko ajan mieli maustamatonta jogurttia, mutta pidän siitä kyllä muutenkin. En ole vielä kertaakaan joutunut lähettämään miestä kauppaan, koska on ollut pakko saada jotakin.

Olen nähnyt erikoisia unia

Näen aina paljon kummallisia unia, eikä raskausaika ole muuttanut asiaa. Viime yönä esimerkiksi ajettiin Saksasta Särkänniemeen yhdeksi päiväksi, suunniteltiin uusia häitä Wolfin kanssa, koska meidän häät oli niin ihanat, ja metsästettiin iskän kanssa jonkun ihan vieraan tyypin ruumista jostain raunioista... Toisinaan aamuisin olo ei ole kovin levännyt, kun on koko yön juossut ympäriinsä unissaan. :D Vauvaan liittyviä unia en ole oikeastaan nähnyt, tai en ainakaan muista.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään

Kuten monet jo tietävätkin, en asuinmaamme vuoksi käy töissä, joten omalla työpaikalla ei asiaa tarvinnut salailla. Wolfin työkavereille taidettiin kertoa joskus 4. kuulla.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani

Valokuvannut olen kyllä, en nyt joka viikko, mutta muutaman kerran kuussa ainakin. Masun ympärystä ei ole tullut mittailtua, enkä edes tietäisi mikä se normaalisti on. Neuvolassa masua on mittailtu muutaman kerran.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi

En nyt varsinaisesti :D tosin suurimmaksi osaksi olen ollut tyytyväinen ulkonäkööni, vaikka finnejä on pukannut enemmän kuin koskaan ja vaakakin näyttää ihan absurdeja lukemia. Viimeisen kuukauden aikana olen alkanut tuntea itseni valaaksi, mutta on mulla edelleenkin myös hyviä päiviä. Odotan kyllä innolla, että pääsisin hikoilemaan kunnolla urheilun (enkä sohvalta nousemisen) merkeissä.

Pesänrakennusviettini on herännyt

Just muutama päivä sitten mietin, että missäs se on, se kuuluisa pesänrakennusvietti. Olen juuri ja juuri jaksanut laittaa vauvan tavarat valmiiksi, mutta sen enempää ei ole kiinnostanut kotia laittaa. Johtunee siitäkin, että kyseessä on vain väliaikainen koti. Wolfilla on tuntunut riittävän pesänrakennusviettiä enemmän kuin mulla. :D

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista

Pelkään ja murehdin normaalistikin aivan liikaa, varaudun aina huonoimpaan vaihtoehtoon, vaikka kuinka yrittäisin muistuttaa itseäni, ettei se auta. Olenkin miettinyt onko lapsen saaminen kaltaiselleni murehtijalle ollenkaan hyvä juttu, osaanko ottaa rennosti ikinä enää? No, se nähdään pian. Onneksi Wolfille on helppo kertoa murheista ja hän saa minut aina paremmalle päälle. Viimeksi eilen stressasin lähes koko päivän siitä, ettei vauva liikkunut mielestäni yhtä aktiivisesti kuin normaalisti. Illalla alkoikin bileet masussa ja stressi helpotti. <3

Itkeskelen katsoessani televisiota

En ole itkeskellyt normaalia enempää raskauden aikana, en TV-ohjelmille tai muutenkaan. Hieman jännittääkin kuinka rajusti padot aukeaa vauvan syntymisen jälkeen, kun olen ollut niin järkevä ja rauhallinen raskauden ajan. :D

Tiedämme lapsen sukupuolen

Ja niin tiedätte tekin :D meille vauvan sukupuolen selvittäminen ei oikeastaan ollut edes mikään kysymys, olimme molemmat uteliaita kuulemaan etukäteen. Itse suhtauduin varauksella poikalupaukseen pitkän aikaa, mutta nyt olemme saaneet varmistuksen asiaan jo kolmesti, joten kyllä sieltä taitaa poika olla tulossa. Itselleni sukupuolella ei ole merkitystä, en tosin hirveästi innostu tyttövauvoille tarkoitetuista röyhelömekoista, mutta pinkki on kyllä kiva väri. Harmittelenkin kun kaupoissa ei ole pinkkejä ei-röyhelöisiä vaatteita, joita voisin ostaa meidän Bubille. :P

Mummot ohittavat minut suojatiellä

En ole tälläiseen kisaan vielä joutunut, mutta uskoisin voittavani. Olen edelleen melko ketterä kun sille päälle satun, mutta mieluummin otan hissukseen.

Olen stressannut imetyksen onnistumista

Täytyy myöntää, varsinkin kun sekä Suomessa että Saksassa imetys tuntuu olevan se ainoa oikea vaihtoehto, ja olen itsekin nykyään sitä mieltä (ennen raskaaksi tulemista minulla ei ollut oikeastaan mitään mielipidettä asiasta). Olen myös saanut sellaisen kuvan, että vaikka imetyksen pitäisi olla yksi maailman luonnollisimmista asioista, ei se olekaan ihan läpihuutojuttu. Toivottavasti meillä sujuisi alusta asti hyvin.

Hyvä äiti on kotona pitkään

Onnellinen äiti on hyvä äiti. Jos töihin paluu auttaa pitämään pään kasassa, niin silloin on parempi palata töihin. Itse pysyn kotona todennäköisesti ainakin kaksi vuotta, riippuen siitä mihin ensi kesänä muutamme. Tulevaisuudessa haluaisin olla töissä osa-aikaisesti, jos se olisi mahdollista.

Tiedän, miten haluan synnyttää

Enpä oikeastaan. Haluan synnyttää turvallisesti ja mieluiten nopeasti, mutta en taida olla päättävässä asemassa tässä asiassa. Haluaisin pärjätä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä mahdollisimman pitkään, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Joka tapauksessa lopputulos on tärkein. :)

Painoni on noussut...

noin 13 kiloa.

Nukun vuorokaudessa...

noin 8 tunnin yöunet ja toisinaan lyhyet päiväunet. Nukkuminen ei ole ollut ongelma tähän mennessä, ja toivonkin saavani nauttia pitkistä yöunista vauvan syntymään asti.

Arvelen, että lapseni syntyy raskausviikolla...

38+5. Olen kyllä varautunut, että vauva tulee vasta lokakuussa, mutta jossain takaraivossa on kuitenkin kutina, ettei ehkä tarvitsisi odottaa niin kauaa. Liekö toiveajattelua vaan.

Kutsumme lasta nimellä...

Bubi tai Bubsen. Emme ole oikeastaan koskaan kutsuneet häntä tulevalla nimellä, vaikka se onkin jo päätetty. Vitsailimmekin juuri, että ehkä lapsesta tulee Bubi Müller. :P


***

There's a "pregnancy" test in a Finnish baby magazine, and I always liked to read the answers of others. But even more, I like to be the one answering, so I decided to make this test here in the blog.

I've had new cravings and foods that disgusts me

I have eaten everything that I normally would (apart from most of the prohibited stuff). In the beginning I ate a lot of natural yogurt though. Wolfi never had to get to the gas station in the middle of the night to get me something I needed urgently. :P

I've had weird dreams

I always have a lot of weird dreams, pregnant or not. So it's not really anything new.

I kept the pregnancy a secret at work as long as possible

As you might know, I don't work, mainly because it would be complicated in Kampala. So I did not need to worry about this. In Wolfi's work we told on the 4th month or something. (And if home is considered my work place, I told our housekeeper around the same time, even she probably guessed as I had all kind of baby stuff lying around.)

I have photographed and measured my belly

I have taken pictures at least couple of times per month, in the beginning maybe more than now. I have not measured my belly, I've left it for the midwifes.

I have felt myself like a sex bomb

Well, not quite, but I've felt myself good and even pretty most of the pregnancy, even though I have more pimples than ever and the scale is bending under me. Just the few last weeks I've sometimes felt like a whale.

I've had strong 'pesänrakennusvietti' (= obsessive urge to clean, decorate, furnish and renovate the house, apparently pregnant women get this often) 

I've missed this one out completely. I hardly got all necessary baby related things done, but some extra cleaning?! No way! :D Wolfi has maybe had a share of my 'pesänrakennusvietti', he was more excited to get our temporary home look like home than me.

I have worried about everything

I always worry about everything and being pregnant has not changed that. I've been even thinking if it is very wise for a person like me to get kids. Then I'll never relax again... Luckily Wolfi is very good and patient listener and can always make me feel better, and (almost) forget my worries.

I have cried while watching TV

Not more than usually. All in all I've cried very little during the pregnancy and I am a bit terrified if all the famous hormone mood swings come after the baby is out.

We know the sex of the baby

Yes, we know, and so do you. For us it wasn't really a question whether to ask the sex or not. We were both very curious. I don't really care which one it is, even though I don't really like the dresses they sell for girls. Pink is a nice color though, too bad the clothes designers are so boring that they make all boy clothes blue.

Grandmas pass me on the zebra

Not really, I can still be quite quick if I choose to.

I have stressed over breastfeeding

In Finland and in Germany breastfeeding seems to be the only way to feed your child right, and of course this brings some pressure, especially because I have heard it might not be so simple as it sounds (and looks) like. I want to provide our baby the best possible food, so I'm prepared to struggle a bit. Let's still hope I don't have to.

Good mother stays home as long as possible

Happy mother is a good mother. If going to work makes someone happy, they should be able to do it. I'll probably stay home at least about 2 years, depending on where we are gonna move next summer. I would like to work part-time in the future.

I know how I want to give birth

Not really. I would like it to be safe and quick, but I guess it's not really in my hands. I would like to stay away from any drugs as long as possible, whatever that then means. Anyway, the final result is the most important.

I've gained...

about 13 kilos.

I sleep...

about 8 hours per night, and quite often I take short nap in the afternoon.

I think that our baby will be born on the week....

38+5. I'm prepared that we will not meet him before October, but somehow I've had a feeling lately that we might not need to wait so long. Perhaps it's just wishful thinking...

We call the baby...

Bubi or Bubsen. We have never really called him by the name he is going to get, and we were just joking that maybe we'll just name him Bubi Müller.

Friday, August 21, 2015

Raskausviikko 36.

Loppusuoralla taidetaan olla, vaikken sitä itse aina oikein ymmärräkään. Suomen loman jälkeen ollaan laitettu tätä meidän väliaikaiskämppää oman näköiseksi ja valmiiksi vauvaa varten. Lähes kaikki pienen pienet vaatteet on pesty, ne odottavat vielä lajittelua. Vaatteita on kertynyt ihan järkyttävä määrä, mistä ihmeestä ne kaikki on tullu?! :D Kaikenmaailman hilavitkuttimiakin on hankittu, todennäköisesti enemmän kuin olisi näin ensialkuun tarpeen. Syytän Wolfia, koska mitä tahansa mä sille ehdotan, se pitää tarpeellisena, eli kukaan ei oo puhumassa järkeä meille. :P


Tällä viikolla tehtiin puolen päivän reissu Augsburgiin, joka pikasilmäyksellä vaikutti ihan kivalta kaupungilta, ainakin shoppailumielessä. Mun shoppailut on tosin nyt tällä erää tehty; en osta enää yhtäkään vauvanvaatetta, eikä itselleni shoppailu tässä virtahepo-olemuksessa houkuttele ollenkaan... Olisi kiva tehdä enemmänkin lähiseutureissuja, mun jalat vaan tahtoo irtisanoutua ensimmäisen tunnin kävelyn jälkeen. Mutta jotain on kyllä keksittävä, ettei tulla ihan hulluksi tässä odotellessa. 

Keskiviikkona tavattiin taas meidän kätilö (tavattiin siis hänet ja lääkäri jo ennen Suomen-reissua), hän vaikuttaa edelleenkin oikein mukavalta ja sopivan rennolta. Käytiin myös sairaalassa ilmottautumassa ja kuultiin vähän heidän toimintatavoistaan, jotka tuntuvat mätsäävän mun toiveisiin kuin nenä päähän; sairaala ja sen kätilöt ovat erityisesti luonnollisen synnytyksen ja imettämisen puolestapuhujia. Ja tähän mennessä saksa-englanti-kommunikaatiokin on pelannut ihan kiitettävästi. Eli sairaalan ja muun hoidon puolesta on kaikki kondiksessa. Jos mitään kummenmpaa ei tapahdu, niin kahden viikon päästä olis seuraava lääkäriaika, jolloin ilmeisesti myös ultrataan (ehkä noin sadannen kerran :D) ja katsotaan vauvan kokoa (lääkärin mukaan vauva oli jo muutama viikko sitten isohko).


Jalkojen turvotusta ja ajoittaisia särkyjä ja kolotuksia kummempia vaivoja ei ole edelleenkään ollut, niimpä olen päätellyt että tämä poitsu antaa meidän odottaa ihan viimeiseen saakka. :D Kiloja on kertynyt nyt 12, niistä pari viimeistä Suomessa herkutellessa... Ilmeisesti paino on kuitenkin edelleen ihan normaalin rajoissa, mutten itse haluaisi sitä enää kovin paljoa lisää kerryttää. Osaisinpa vaan jättää herkut syömättä...

Mieliala on ollut ihan hyvä, tosin ei mitenkään ylitsepursuavan pirteä. En oikein osaa päättää olenko iloinen vai alakuloinen vai jännittynyt vai rauhallinen. Vai välinpitämätön. Ehkä tämmöiset mielialanvaihtelut kuuluvat asiaan. Muutama päivä sitten sain kyllä pienehkön hermoromahduksen; luulen sen liittyvän tähän täällä tulevaan ulkopuolisuuden tunteeseen. Ugandassa kun olemme molemmat yhtä ulkopuolisia, mutta täällä se olen vain minä. Arvostan toki sitä, että edes puolet perheestä on lähellä, ja he ovatkin aivan ihania, mutta silti.... luulen, että jokaisella, joka on viettänyt pidemmän aikaa puolisonsa perheen ja ystävien seurassa, tulee ajoittain tälläinen olo, mutta kielimuuri lisää vielä kierroksia. Onneksi mun äiskän lennot on jo varattu. :)

***

Five weeks to go! Or seven... Anyhow, the finish line getting close. I assumed that when we buy all the baby stuff and wash all the clothes, I would finally realize that the baby is coming, but no. It still seems like something somewhere far in the future. This week we have washed almost all the baby clothes and bought all the bigger things. I don't know what happened but I think we kinda lost our common sense in some point. Ok, we did not buy so many clothes, but we got A LOT for free (many thanks to our kind friends :*) and now we are drowning in them. :P We have also bought almost all possible baby equipment there is; I blame Wolfi because he is fine with anything I suggest and then there's no one left to say "no, we don't need that". :P


This week we've visited Augsburg, a close by bigger city, which seemed nice at least for shopping. But my shoppings are now done; no more baby clothes and buying clothes for myself right now seems just the stupidest idea ever. :D We wanted to do more of these short trips around here, but unfortunately my legs seem to disagree. Even after an hour in the city or the supermarket they are all swollen and hurting like hell (I'm sure I laugh at this comment in couple of weeks when I'm in labor pains). But we gotta do something, we can't just sit home and wait, so sorry poor feet, you just have to take it. We've also met our midwife ("hebamme") a few times, she seems very nice and relaxed. If nothing weird comes, the next appointment is in two weeks, when the doctor will probably make the last ultrasound to check the size of the baby. On Wednesday we visited the hospital for registration, and we heard a bit more about their practices, which seemed to be on the same line with my wishes about natural birth and breastfeeding. So far the German-English mix in communication has worked fine, so I'm not too worried about the language anymore.


Apart from the swelling and some small aches there hasn't been any signs of labor approaching, so I think Bubi is making us wait for a looong time still. :P I've now gained 12 kilos, from which the last few came during our holiday in Finland, ooops. Too much Fazer and salmiakki. The weight is still apparently normal, but I would not like to get much more. If I just knew how to stop eating sweets...

My mood has been, like most of the pregnancy, quite fine. Only the last few days it has been somehow hard to decide whether I'm happy or a bit down, excited or afraid. Or perhaps completely indifferent. I guess it's normal. On Wednesday I had a bit of a meltdown though, I think it has something to do with the feeling of being an outsider here. In Uganda we are both outsiders, but here it's only me and it can be frustrating sometimes. And it's not like people here would want to make me feel like that, Wolfi's family and friends are super nice, but it is just how it is. I'm sure anyone who has spent longer time with their partner's family know what I mean. The language barrier just adds to the effect. But luckily my mom's flights are already booked, and I can't wait for her to see this cute city. :)


Saturday, August 15, 2015

Kesä-Suomiloma '15

Kovasti oli tarkoitus taas lomalla päivitellä, mutta niinhän se jäi. Pitkien ja puuhantäyteisten päivien päätteeksi simahdin kuin saunalyhty, eikä blogille jäänyt aikaa.

Tämänkin kesän Suomi-reissu meni mainiosti; tapasin lähestulkoon kaikki rakkaimmat ihmiset, söin aivan järkyttävästi ja sääkin helli meitä tuttuun tapaan. Tänä vuonna meidän mukana matkusti Wolfin sisko ja hänen poikaystävänsä, joten emme mahtuneet edellisvuosien tapaan mun vanhempien luokse majailemaan vaan vuokrasimme AirBnb:stä kämpän. Kyseisen palvelun ensikokeilu meni mallikkaasti; asunto oli lupausten mukainen, ja lukuunottamatta tukkeutunutta WC:n pönttöä kaikki toimi hyvin (se vessakin saatiin kuntoon yhden iltapäivän aikana). Palvelua tulee varmasti käytettyä myös tulevina vuosina, kun meidän kasvava perhe tarvitsee entistä enemmän tilaa myös lomareissuilla. :)

Suurin osa "ruhtinaallisesta" kahdeksan päivän lomasta vietettiin kotiseuduillani Espoossa ja Helsingissä, mutta ehdittiin me Turussakin pistäytyä. Siellä majoituttiin yhdeksi yöksi Omenahotelliin, joka oli sekin ihan toimiva budjettiratkaisu. Sijainti oli ainakin täydellinen.

Tavallisten loma-aktiviteettien, eli syömisen, shoppailun, ihmisten tapaamisen, uimisen ja saunomisen lisäksi ei tullut sen kummempia tehtyä. Ja mikäs sen parempaa kuin tälläinen rennohko kesä-Suomesta nauttiminen. Talsittua tuli ehkä noin sata kilometriä, ja sanoisinkin jaksaneeni varsin hyvin myös tälläisenä hieman "hevimpänä" versiona. Jalat kyllä huutaa hoosiannaa, eikä lentoreissujen aiheuttama turvotus ota enää laskeakseen, mutta ei se mitään. Nyt on aikaa ottaa hissukseen ennen vauvan tuloa. Oli ihana loma, mutta odotan myös innolla meidän uuden arjen muodostumista. :)






This year's summer holiday in Finland went quite like the ones before; loads of food, my beloved friends and family, and (believe it or not) perfect weather. But there was some changes too. This year Wolfi's sister and her boyfriend joined us so we decided to rent a place through AirBnb, instead of staying at my parents. We tested the service first time and I think it worked really well. The owner was nice and the apartment as promised. Apart from a small toilet issue everything went well, and even that issue was solved quickly.

We spent most of the time in my home towns, Espoo and Helsinki, but made also a one-night visit to Turku. The rather short eight days went pretty fast by eating, sightseeing, shopping, meeting friends and family, swimming and saunaing (I just made that word up, didn't I?). Perfect holiday indeed. 

Now I'm gonna give my poor little feet well-earned rest for at least over the weekend, and then we'll see what the new everyday life brings us. :)

Wednesday, August 5, 2015

Papa Box

Synttärilahjojen pähkäily tuottaa aina päänvaivaa, varsinkin kun Wolfi on yleensä erinomainen lahjojen antaja ja mun pitäis yltää samalle tasolle. Sillehän tietysti kelpaa aina BVB- tai ERC-fanikrääsä, mutta itse haluaisin antaa välillä jotain hyödyllisempää, tai aineetonta.

Tänä vuonna päädyin kuitenkin siihen krääsään, kokosin nimittäin lahjaksi isyyspakkauksen, joka on ilmeisesti ollut kovin muodikas ajatus viime vuosina Suomessa. Isyyspakkauksen ajatuksena on (kai?) “lohduttaa” isää kun jäävät Kelan äitiyspakkauksesta paitsi. Ajatushan on sinällään hölmö, että äitiyspakkauksen sisältö on suurimmaksi osaksi vauvalle tarkoitettu. Ehkäpä Kela voisi tasa-arvoisuuden vuoksi muuttaa nimen vanhemmuus- tai vauvapakkaukseksi. Mutta jos nyt ei liian tiukkapipoisia olla niin onhan tuo aika kiva ajatus, isät kun tuppaavat saavan hieman vähemmän huomiota kuin äidit, eikä tämä kai muutenkaan mikään “kuka saa mitä”-kilpailu ole. Ajattelin, että Wolfi tykkäisi tuollaisesta isyyspakkauksesta ja osaisi sitä arvostaa.


Halusin kerätä pakkaukseen mahdollisimman paljon sellaisia tavaroita, jotka jotenkin yhdistäisivät isää ja vauvaa. Pakettiin tuli siis:

-mätsäävä asukokonaisuus iskälle ja vauvalle
-My dad is my hero-paita vauvalle
-BVB-faniasuja vauvalle
-Germany's Top Dad-muki iskälle
-vauvan eka futispallo yhteisiin leikkeihin
-harsoja, vaippoja, tuttipullo
-kylpyöljyä ja -lelu yhteisiin kylpyhetkiin
-kokkauksen alkeet-kirja iskälle (jos äiti on liian väsynyt)
-kahvia, karkkia ja muuta naposteltavaa
-väsymyksen merkkejä poistavaa kosmetiikkaa iskälle
-korvatulpat
-vapaailtalahjakortti, jonka voi käyttää esim. lätkä- tai futismatsiin
-synttärikortti



Kaikenmaailman alkoholit ja sikarit jäivät tästä paketista pois, koska Wolfi ei niistä välittäisi kuitenkaan, eivätkä ne ole omiaan vahvistamaan isä-lapsi-suhdetta. Vapaailtalahjakortista en ensin ideana tykännyt; haluaisin uskoa että vapaailta järjestyy meille molemmille jos tarve vaatii. Päätin nyt kuitenkin laittaa sen pakettiin, jotta se sisältäisi jotakin ihan vain Wolfille (olisin halunnut ostaa ihan oikean lipun johonkin matsiin, mutta parempi, että ostaa itse, kun en mä noista tiedä... :D)

***

Birthday present, that unavoidable yearly headache. Wolfi is usually very good in giving presents which gives me a lot of pressure to reach the same level. Don't get me wrong, I love giving presents, if I just manage to find a perfect one. I guess, for him, anything that says BVB or ERC in it, would do, but I don't want to be so boring every year. As an idea, I would like the most something intangible, as I think we already own enough stuff. But this time I ended up with a lot of tangible things instead.


In Finland mothers receive a maternity package from the government (?), and for some years now it has been popular idea for the moms to prepare a special package for the dads-to-be. If you really think about it, the idea is quite silly, as the maternity package includes very rational things, mostly for the baby. So actually it should be called parental package or baby package. Anyhow, if you're not taking it so seriously, I think that the daddy package is a cute idea. So this is what I ended up preparing for Wolfi as a birthday present this year.

My “papa box” includes:

-matching outfits for papa and Bubi
-My dad is my hero-shirt for Bubi
-BVB-fan clothes for Bubi
-Germany's Top Dad-mug for papa
-Bubi's first football
-baby care items
-coffee and candy
-cooking book for papa (if I'm too tired :D)
-anti-tiredness cosmetics for papa
-ear plugs
-”free evening” gift card
-birthday card


I wanted to fill the box mostly with things that would be nice for both Wolfi and the baby, but as it is Wolfi's present, I also included the “free evening”-card so he can go to football or ice hockey match without me complaining about it. :D In Finland it seems to be common to add some expensive alcohol and a cigar, but those would have been waste of money, as Wolfi does not care about such things, so I left them out (anyway, maybe not the best items for dad-baby bonding).