Help me.

Opin tänään jotain uutta. Ja kello ei ole vielä yhtätoistakaan. Opin nimittäin, että avun pyytäminen helpottaisi elämää kovasti. Olen aina ollut tässä asiassa kovin huono, en tahdo häiritä kanssaeläjiäni pyytämällä apua juttuihin, jotka ovat a) itse hoidettavissa (vaikka aikaa menisi kymmenkertaisesti) tai b) ei niiiin tärkeitä. Saan aina jotenkin kaikki probleemat kategorioitua jompaan kumpaan näistä, ja kas, minun ei tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa vaan kiroilla itsekseni. (Huomautan, ettei kyse ole ollenkaan siitä, ettenkö itse auttaisi pyytäessä ja joskus ihan pyytämättäkin. Ja teen sen oikein mielelläni.)

Kerrotaanpa esimerkki tältä päivältä ja eiliseltä: naapurini tarjoutui (siis sillä tavalla että avusta on mahdotonta kieltäytyä) pesemään pyykkimme, koska pyykinepesukoneemme on jossain Mombasan ja Kampalan välillä. Olin tästä toki erittäin ilahtunut, koska käytän mieluiten puhtaita alusvaatteita. Ja koska muuttokuormamme on edelleen matkalla, olemme myös vailla pyykinkuivaustelinettämme. Noh, onneksi tuossa etupihalla on edellisen asukkaam jättämät pyykkinarut, joille sitten asettelin pyykkimme kuivumaan. Mutta jo siinä vaiheessa aavistelin, etteivät ne kauaa ehdi siinä olla kunnes jo tavaksi tullut iltapäiväsade alkaa. Niinpä muutamaa tuntia myöhemmin jouduin keräilemään pyykit narulta sisälle. Siinäpä sitten ihmettelin, mihin ripustaa kaksi koneellista pyykkiä lähestulkoon tyhjässä talossa. Kysyinkö apua naapurilta? En. Kysyinkö apua joltakin muulta täällä pihapiirissä? No en. Virittelin lahjanarun (?) ja kahden tuolin avustuksella omatekoisen pyykinkuivatustelineen ja olinkin siitä hyvin ylpeä. Kunnes aloin ripustaa pyykkejä, jotka olivat aivan liian painavia kahden heppoisen Ikea-tuolin pideltäväksi, ja näinpä pyykkini olivat nätissä mytyssä lattialla... Pyysinkö apua erittäin mukavalta naapurintädiltä tai superavuliaalta siivojaltamme (joka oli siivoamassa naapuriresidenssiä)? NO EN. Päätin roudata kaikkein painavimmat tavarat varastostamme pitämään tuoleja paikoillaan. No se toimi. Jotenkuten. Kuvaa ei nyt ole, mutta olis varmaan aika viihdyttävä. Niinpä lähestulkoon tyytyväisenä tunnin aherruksestani jätin pyykit kuivumaan. Tänään aamulla ennen siivojan tuloa ajattelin keräillä pois tämän huvitusta herättävän taideteokseni jäljet. Mutta kas eipä ne pyykit siinä tiiviissä läjässä olleet kovinkaan paljoa kuivuneet, eli aika turha homma. Noh, kyllähän ne varmaan silittäessä kuivaa. (Täällä pitää silittää ihan kaikki vaatteet, jotka on kuivunu edes hetken ulkona, koska niihin munii joku mangokärpänen. Voitko kuvitella silittäväsi alusvaatteesi joka pesun jälkeen? En minäkään, mutta maailma avartaa.) Siivojan tullessa painelin toiseen huoneeseen silittämään alusvaatteita, koska ajattelin sen olevan vähän turhan intiimiä hommaa jollekin toiselle. Hetken kuluttua hän tuli etsimään minua ja ihmetteli, miksi silitän ylipäänsä, kun hän on täällä. Sanoin, etten tahdo hänen joutuvan käsittelemään meidän alusvaatteita, edes puhtaita. No, hän ei ollut asiasta moksiskaan ja sanoi tekevänsä sen mielellään (ihana nainen!). Vihdoin sain suuni auki ja mainitsin hänelle, että suurin osa vaatteista oli vielä kosteita. Kahdessa minuutissa hän tuli takaisin tuliterän näköinen pyykinkuivausteline kainalossaan ja sanoi mielellään lainaavansa sitä minulle. Ja niinpä ripustin samat pyykit kolmatta kertaa, mutta tällä kertaa leveän hymyn kera. Tarinan opetus? No eiköhän se tullut aika selväksi.

Pahoittelen tätä ylipitkää monologia, mutta koin tarpeelliseksi jakaa tämän (yhden monista) omituisuuden, joka tämän pienen ihmislapsen päässä pyörii. Toivottavasti tarina oli opettaivainen. Tai edes viihdyttävä.

Hakuna matata!

***

I learned something today, and it's not even noon yet. I learned how much easier my life would be if I would ask for some help occasionally. You see, I don't like to bother people around me, so every issue that I have is either a) manageable by myself and/or b) not important enough, so I rather solve it myself while cursing silently in my mind. (This does not mean that I would be bothered by someone asking help from me. Quite opposite, I do enjoy helping other people most of the time.)

So I will tell you an example that happened yesterday and this morning. My neighbor offered to wash our laundry (in a way I could not politely refuse) because our washing machine is still somewhere between Mombasa and Kampala. I was very glad to say yes to her offer, because as most of the people I also like wearing clean underwear. So yesterday morning she washed two machines of our dirty clothes and I decided to put them drying on the backyard where the previous tenant left her clothes lines. While hanging the laundry there was a thought in my head that it might be that the everyday afternoon rain comes way before the laundry is dry. And so it happened that few hours later I had to gather all the damp clothes and take them inside. But where to hang two machines of laundry in nearly empty house. (We have two of 'pyykinkuivausteline' aka 'Wäscheständer', the very intelligent invention that you open and hang you clothes on, but they also are somewhere else than here right now.) Did I ask help from the neighbor? No. Did I ask help from someone else in the compound? Nope. I decided that this issue belongs to both above categories and started putting up my very own laundry-hanging-thing from some rope and two chairs. This was quite quickly done and I was pretty proud of my work. Until I started to hang the clothes. The two Ikea-chairs could not stand the weight of the clothes and so very soon the clothes were in a neat pile on the floor... Did I ask the lovely neighbor or our superhelpful cleaning lady for help? Of course NOT. I decided to empty our storage on the two chairs so they would stop moving. And after 10 kilos of cat litter, two crates of beer and other various things, they did! After an hour from the start I could proudly admire this piece of art (I'm sorry I don't have a picture, would be hilarious). So I closed the door and left the clothes there. This morning I wanted to clean up my a tiny bit embarrassing structure before the cleaning lady would come and see it. But I noticed that the laundry was still not dry. “Well, it'll dry while ironing”, I thought and cleaned the mess. (As a side note; you have to iron everything you hung outside here, because of something called mango flies. Have you ever thought of ironing your underwear? Me neither, but traveling widens your world.) So when the cleaning lady came I closed myself in another room to iron the underwear (as I thought it's a bit rude to ask her to do that). After a while she came to the room and was puzzled why am I ironing when she is here. I murmured something about the underwear, but she did not see any issue on ironing them also (what a lovely woman!). Well there, surrounded by this friendliness I mentioned that most of the clothes were still damp and two minutes later she came back with a brand-new laundry-hanging-thingy* in her hands. She said she would like to borrow it for me. And so, I hung the laundry for the third time but this time with a big smile on my face. The teaching of this story? I think you figured it already.

My apologies for this monolog, I just thought it might be interesting to know what weird things move in this weird little human's brain. I hope you learned something. Or that it was at least entertaining.

*I finally checked the English word for this 'thingy': it's a rack, clothes rack!

Hakuna matata!