Thursday, August 14, 2014

Villasukat jalassa päiväntasaajalla

Viikko on vierähtänyt täällä päiväntasaajalla ja paljon on ehtinyt tapahtumaan. Tuntuu oikeastaan, että oltais oltu täällä jo pidemmän aikaa. Muutaman hotellissa vietetyn yön jälkeen keräsimme siis kimpsut ja kampsut ja pääsimme vihdoin omaan kotiin. Kovin kotoisalta täällä ei kuitenkaan vielä tunnu, koska lähestulkoon kaikki meidän huonekalut on vielä matkalla (kuuleman mukaan Dubaissa). Viime viikonlopun aikana siivoiltiin ja etsittiin paikkoja niille tavaroille, jotka ovat jo tänne tiensä löytäneet. Sen lisäksi, ettei meillä ole huonekaluja (muuttolaatikoista tehtyjä pöytiä, muutamaa tuolia ja sänkyä lukuunottamatta), myöskin verhot ovat vielä pesussa. En oikeestaan ikinä ennen kokenut verhoja näin tärkeiksi kuin nyt täällä; meidän talo on nimittäin keskellä tätä pihapiiriä ja varsinainen akvaario. :D Mutta verhojen pitäisi tulla tänään :) Talossa on myös kaikenlaista remppaa vaativaa pikkujuttua, kuten vuotava katto ja sähköshokkeja antava valonkatkaisin, mutta kyllähän tämä tästä. Hiljaa hyvä tulee...

Eilen saatiin nettiyhteys kotiin ja olen erittäin positiivisesti yllättynyt sen toimivuudesta. Olin jo heittää hanskat kehään skypeilyn mahdollistavan netin löytämisestä, mutta eilinen lähes tunnin mittainen skypeily vanhempien kanssa todisti, että toivoa on sittenkin (ja vieläpä kuvan kera!). Halpaa huviahan tämä ei ole, mutta onhan meillä mzunguilla rahaa... Toissapäivänä saimme myös mulle vähäpätöisemmän, mutta miehelle elämääkin tärkeämmän TVn fiksailtua niin,että sieltä näkyy muun muassa Bundesligaa (jes!) ja Food Network. Ehkäpä tänään suon itselleni TV-hetken Iron Chefin parissa. :P

Täällä meidän "compoundissa" (voiko joku kertoa mulle suomalaisen vastineen tälle sanalle?) on myös pieni, mutta ihan toimivaksi todettu kuntosali ja kaksi (!) uima-allasta. Ehkä mainitsinkin näistä jo aiemmin, mutta ei kai tälläistä voi liikaa hehkuttaa? ;) Salille ehdin jo kahdesti, ja kiitos muutaman (eh) viikon mittaisen tauon sain hartiat oikein mukavasti juntturaan. Mutta eihän se ole tehokasta, jos se ei tunnu missään, eikö vaan? Tänään onkin sitten lepopäivä, tarkoitus oli mennä testaamaan uima-allas, mutta aurinko meni pilveen, joten saa nähdä. Uskomatonta muuten, että oon ollut täällä jo viikon, mutta en vieläkään ole päässyt altaalle asti vaikka se on tuossa kymmenen metrin päässä. Mutta uskokaa tai älkää, täällä on oikeasti aika viileää (villasukat on mun paras kaveri), eikä uima-altaan semipuhdas aivan varmasti kylmä vesi houkuttele edes tätä vesipetoa. Noh, kyllähän tuonne ehtii... Oon myös hieman huolestunut Suomessa ja Italiassa saadusta ihanasta rusketuksesta, kun ei täällä olekaan aurinkoa koko ajan. Kovin on suuret huolet... :D

Tähän mennessä ollaan ehditty käydä jo ainakin neljässä eri supermarketissa, ja niiden valkoimaa ihmetellessä voin vaan todeta, että kyllä täältä lähestulkoon kaikkea saa (jos on rahaa) ja jos jotain ei löydy niin ei sitä varmaan tarvitsekaan. Oon jo innokkaana emäntänä kokkaillut muutamaankin otteeseen ja ollut lopputulokseen jokseenkin tyytyväinen. Kaasuhellakin alkaa jo olla enemmän kaveri kuin kauhistus. Nyt jos vielä selvittäis miten tuo uuni toimii... Ravintolaankin on ehditty useampaankin kertaan ja täytyy sanoa, että ruoka on ollut erittäin hyvää. Oon kuullut jo aiemmin ihmisten hehkuttavan ravintoloita täällä ja ajattelin, että juu juu, varmaan ihan jees, mutta kyllä ruoka on ollut paljon enemmän kuin ihan jees. Sen lisäksi, että ruoka on hyvää myös puitteet on yleensä viihtyisät, useimmiten ruokasalina toimii iso puutarha. Mutta ravintoloista (kirjoitin ensin vahingossa ravintoiloista) ja ruoasta täällä kuulette varmasti lisää myöhemmin. ;)

Liikenne täällä on jokseenkin kaoottinen, joskaan tämä ei liene yllätys kenellekkään. Näyttää siltä, että pahin kaaos on viiden aikaan iltapäivällä, jolloin saatat hyvinkin seistä samassa kohtaa varttitunnin. Mutta suurimmaksi osaksi liikenne kulkee, kaoottiseksi sen tekee ihan missä sattuu kulkevat jalankulkijat (täällä kun ei ole pahemmin kävelyteitä...), pienimmästäkin raosta ajavat boda-bodat aka moottoripyörätaksit ja yllättäen eteen sattuvat montut, joita ohitellessa on pakko ajaa vastaantulevien kaistalle (tai siis mille kaistalle, onkohan täällä edes sellaisia?). Näistä huomioista huolimatta oon päätänyt ainakin yrittää ajamista täällä, koska muuta tapaa liikkumiseen ei ole, ellei sitten ole itsemurhanhakuinen. Ja minähän en ole, joten jalan, pyörällä tai bodalla kulkeminen on poissuljettuja vaihtoehtoja.

Johan tuli tekstiä, ja lisääkin olis, mutta jos jättäis jotain seuraavallekin kerralle. Jotenkin jäi nyt sellainen maku, että pitäis kuitenkin lopettaa hieman positiivisemmin tämä kuin tuohon liikenteen päivittelyyn... Viikonloppu on pian täällä, ja saan taas muutamaksi päiväksi aviomiehen kokonaan itselleni. Kaikenlaista kivaa on suunnitelmissa, muun muassa vierailu (mzungu)markkinoilla, uusien ravintoloiden testailua (sushia! on kuulemma ihan fressiä, saa nähdä), uusiin kolleegoihin tutustumista ja ehkäpä pulahdan sinne uima-altaaseenkin jossain vaiheessa. :)

Hakuna matata!


Blogi on muuttanut: Lue lisää expat-elämästä täältä

My home office :)
First of all, I apologize, but I am not going to translate all of the above. My English skills and laziness are unfortunate, but existing limitations... :P

Anyhow, we have been here already more than a week and a lot has happened. After few nights at the hotel we finally got to move to our new home. It does not feel very homey yet though, as we are still missing almost all of our furniture. But we have the most important things here: each other (cheezy ;)), bed, fridge, TV, some cooking equipment, few chairs and table. And clothes. And slowly but steadily we are getting this house feel and look like home. :) (Leaking roof and a light switch that gives electric shocks just being small details that need to be fixed...)

Yesterday we got internet connection in the house and I have to say I am very positively surprised how well it works. It costs strawberries (we say that in Finland), but us mzungus, we have money, right? We also got the TV working which is more important to my hubby (matter of life and death, actually) than me, but I guess I cannot resist the temptation of Food Network. :P

So far we've tested several restaurants and visited at least four supermarkets and I have to say that the food is delicious and the things you cannot find from here, you don't need. The variety of products is more than enough. 

The traffic is chaotic as expected but despite of the suicidal pedestrians, as crazy boda boda drivers and numerous pot holes, I've decided to at least try driving here, as otherwise moving around is rather complicated. I will report back to you (hopefully) how it went...

Now is time for me to grab a book and enjoy the sun that has finally decided to show itself to us! :)

Hakuna matata!


No comments:

Post a Comment